Kreikan MM-rallin päätöspäivä on vauhdissa.
Secto Rally Finlandin jälkeen Lauri Joona ja Janni Hussi ilmoittivat yhteisen rallimatkansa päätöksestä. Hussi kertoi jatkavansa rallipolulla erilaisissa merkeissä. Lähtöviivalla Kreikan MM-rallissa Joonan kanssa nähdään Ville Mannisenmäki.
MM-rallin kausi 2024 jatkuu kymmenennellä osakilpailulla, Kreikan MM-rallilla 5.–8. syyskuuta. Tästä jutusta löydät soralla ajettavan rallin ohjelman, aikataulut ja tv-lähetysajat.
Kreikan MM-ralli eli Akropolis-ralli on kuulunut ralliautoilun MM-sarjaan aina ensimmäisestä vuodesta (1973) lähtien vuoteen 2013 asti. Tänä aikana ralli jäi ajamatta kahdesti, vuosina 1974 ja 2010. Kilpailu on kuulunut myös .
Yle Urheilu seurasi Kreikan MM-rallia hetki hetkeltä .
Sami Pajari ja Enni Mälkönen ajoivat elokuussa Suomen MM-rallissa WRC-debyyttinsä sijoittuen upeasti neljänneksi. Nyt kaksikon WRC2-kausi jatkuu Kreikassa. Pajari lähtee kisaan luottavaisin mielin ilman sen suurempia paineita:
Elokuisen Secto Rally Finlandin jälkeen rallin MM-sarja jäi pienelle kesätauolle. Nyt tauko on kuitenkin ohi, sillä tulevana viikonloppuna luvassa on sorainen ja helteinen ralli Kreikassa! Kreikan Acropolis-ralli tarjoaa kuskeille kunnon haastetta kiemuraisilla ja soraisilla vuoristoteillä. Olosuhteita hankaloittavat korkea lämpötila, pölyisyys ja kivikkoiset tiet. Suomalaisista Kreikassa nähdään Sami Pajari ja Enni Mälkönen sekä Lauri Joona ja Ville Mannisenmäki.
Suomessa Kreikan MM-rallin televisioinnista vastaa MTV Oy. Kaikki erikoiskokeet näkyvät suorina lähetyksinä suoratoistopalvelu MTV Katsomo+ Urheilussa sekä MTV Max -kanavalla.
MM-kärjessä oleva Neuvillea ei voi laskea Ogierin pahimmaksi uhkaajaksi. Elfyn Evansilla ja varsinkin Ott Tänakilla on eväitä nousta kisan jälkeen autonsa nokkapellille. Vaativat olosuhteet altistavat kuljettajat epäonnelle, joten Suomen Mm-rallin lailla Kreikassakin voi sattua ja tapahtua. Dani Sordon voitto olisi jo jonkunlainen yllätys.
Kreikan MM-rallin 2024 sunnuntain liveseuranta
Rallin MM-sarja siirtyy tällä viikolla Kreikkaan. Suomen osakilpailussa viiltävästä epäonnesta kärsinyttä Kalle Rovanperää ei Akropolisin kukkuloilla nähdä, vaan mies keskittyy muihin puuhiin. Sarjaa johtaa mitenkään erikseen vakuuttamatta Thierry Neville, joka kärsii Kreikassa ensimmäisen päivän auraustehtävistä. Takana väijyy joukko nälkäisiä kuskeja, jotka varmasti ottavat auramiehestä etua päivän aikana.