Kellonaika Saksassa ja aikaero Suomeen nähden
Suomessa ehkä tunnetuin saksalainen kellomerkki on Junghans, joka takavuosikymmeninä teki seinä- ja herätyskelloja. Junghans on yksi Saksan suurimmista kellonvalmistajista. Sen tuotannossa erityisen kiinnostavia rannekelloja ovat 1950-luvulla Max Billin suunnittelemien kellojen nykyversiot.
Toinen merkittävä keskus, niin kello- kuin koruvalmistuksen kannalta on Pforzheimin kaupunki lähiympäristöineen lounaisessa Saksassa, Baden-Würtenbergin osavaltiossa. Kaupungissa on myös kelloseppäkoulu. Pforzheimissa tehtyjä kelloja ovat muun muassa Aristo, Archimede, Limes, Circula sekä ehkä tunnetuimpina tai ainakin perinteikkäimpinä Laco ja Stowa. Kumpikin tunnetaan erityisesti lentäjäkelloistaan (fliegeruhren) ja nyttemmin niiden uusversoista. Lacolla oli vielä jokunen vuosi sitten mallistossaan laivastohenkinen Helsinki-malli.
Laadukkaita saksalaismerkkejä on useita, kuten Sinn, Hanhart, Damasko, UTS sekä joukko käsityöläisyyteen nojaavia tekijöitä, esimerkiksi Jochen Benzinger, Jörg Schauer ja Christin Klings. Osa saksalaista laatubrändeistä tekee kellonsa Sveitsissä, kuten Chronoswiss ja Montblanc.
Saksassa kello on tällä hetkellä tunti vähemmän kuin Suomessa
Yli 80 miljoonan asukkaan Saksa on iso markkina-alue, jossa kellokulttuuri on voimissaan. Kaiken hintaisille kelloille löytyy ostajia. Saksassa toimii noin 80 kellobrändiä, joukossa myös aivan maailman huippua. Kellojen valmistusta on eri puolilla Saksaa, mutta erityisesti on mainittava pieni kaupunki Saksin osavaltiossa lähellä Dresdeniä ja Tsekin rajaa. Saksan merkittävin laatukellojen keskus on nimeltään Glashütte.
Saksa on yksi maailman merkittävistä kellomaista. Varsinkin, kun saksalainen insinööri- ja käsityötaito kohtaavat sveitsiläisten kello-osaamisen, syntyy hedelmällistä yhteistyötä.
Saksalaisia kellomerkkejä ovat myös esimerkiksi Schaumburg, Nivrel, Junkers, Zeppelin, Dugena, Marcello C, Elysee ja Slow sekä moderneihin yksiviisarisiin ja 24-tunnin näyttöihin erikoistunut Botta Design.
The Time Now on luotettava työkalu matkustettaessa, soitettaessa ulkomaille tai tutkimusta tehdessä. The Time Now tarjoaa tarkan (USA:n verkossa cesium kellot) synkronosoidun ajan ja tarkat aikapalvelut Hampuri ssa, Saksa ssa.
24-tunnin kello on yleisesti käytössä saksan kielessä
Aikavyöhyke muodossa Saksa on Central European Time (UTC+1) ja nykyisen sijaintisi ja Saksa välillä on aikaero tuntia.
Sanan kellonaika käännös suomi-saksa · Uhrzeitdie · Zeitdie
Käymme nyt yleisiä ajanilmauksia saksaksi (mm. viikonpäivät, kuukaudet, kellonajat, yms.). Sitä ennen opetellaan lyhyt kielioppiasia (ns. eriävät yhdysverbit).
Nykyinen paikallinen aika ja sää Hampurissa, Saksassa
Kellomerkkien evoluutioon kuuluu katoaminen markkinoilta ja syntyminen uudestaan perinteeseen nojaavana uusbrändinä. Niin myös Saksassa. Yksi tällainen oli perinteikäs monialayritys Askania, joka teki kellojen lisäksi myös muun muassa elokuvakameroita. Firman taru loppui 1970-luvun alussa, mutta se herätettiin uudelleen kellomerkkinä henkiin 2004.