Sergio Mattarella on valittu jatkokaudelle Italian presidenttinä
Ennen torstain virallisia tapaamisia presidentti Stubb osallistuu aamupäivällä keskustelutilaisuuteen, jossa analysoidaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa sekä Euroopan turvallisuushaasteita Välimeren alueella ja Afrikassa. Yhdessä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa käytävän keskustelun järjestää ajatushautomo Istituto Affari Internazionali (IAI).
Presidentti Stubb tapaa suomalaisia ja italialaisia elinkeinoelämän toimijoita suurlähettiläs Matti Lassilan isännöimällä illallisella keskiviikkona 3. heinäkuuta.
Presidentti Stubb käy viralliset keskustelut presidentti Mattarellan kanssa Quirinalen palatsissa Roomassa torstaina 4. heinäkuuta. Keskustelun aiheina ovat muun muassa ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset kysymykset sekä Suomen ja Italian kahdenväliset suhteet.
Presidentti Stubb työvierailulle Italiaan
Vuonna 2013 puoluejohtajat vetosivat silloiseen presidenttiin, 89-vuotiaaseen Giorgio Napolitanoon, epäonnistuttuaan seuraajan löytämisessä. Napolitano suostui jatkamaan virassaan vastahakoisesti, mutta astui syrjään kaksi vuotta myöhemmin.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Italiassa 3.–4. heinäkuuta 2024. Työvierailua isännöi Italian tasavallan presidentti Sergio Mattarella.
Presidentti Stubb osallistui keskustelutilaisuuteen, jossa analysoitiin Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa sekä Euroopan turvallisuushaasteita Välimeren alueella ja Afrikassa. Kuva: Emmi Syrjäniemi/Tasavallan presidentin kanslia
Presidentti Alexander Stubb kävi viralliset keskustelut Italian presidentti Sergio Mattarellan kanssa Quirinalen palatsissa Roomassa torstaina 4. heinäkuuta 2024. Kuva: Emmi Syrjäniemi/Tasavallan presidentin kanslia
Italian presidentti hajotti maan parlamentin
Presidentti Alexander Stubb kävi viralliset keskustelut Italian presidentti Sergio Mattarellan kanssa Quirinalen palatsissa Roomassa torstaina 4. heinäkuuta 2024. Kuva: Emmi Syrjäniemi/Tasavallan presidentin kanslia
Italian tasavallan presidentti, Sergio Mattarellan vierailu Suomessa
Presidentti Alexander Stubb kävi viralliset keskustelut Italian presidentti Sergio Mattarellan kanssa Quirinalen palatsissa Roomassa torstaina 4. heinäkuuta 2024. Kuva: Emmi Syrjäniemi/Tasavallan presidentin kanslia
Italian Government Presidency of the Council of Ministers
Presidentti Stubb osallistui keskustelutilaisuuteen, jossa analysoitiin Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa sekä Euroopan turvallisuushaasteita Välimeren alueella ja Afrikassa. Kuva: Emmi Syrjäniemi/Tasavallan presidentin kanslia
Käännös Italian presidentti – Sanakirja italia-Suomi
Presidentti Alexander Stubb kävi viralliset keskustelut Italian presidentti Sergio Mattarellan kanssa Quirinalen palatsissa Roomassa torstaina 4. heinäkuuta 2024. Kuva: Emmi Syrjäniemi/Tasavallan presidentin kanslia
Laintuntija Sergio Mattarella on Italian uusi presidentti
Italia on parlamentaarinen tasavalta, jonka hallitusta johtaa pääministeri. Valtionjohtajana toimii presidentti, joka nimittää pääministerin. Parlamentti on kaksikamarinen, ja siihen kuuluu senaatti ja alahuone. Maa on jaettu 20 alueeseen. Niistä viidellä on erityinen itsehallintoasema, ja ne voivat säätää tiettyjä paikallisia asioita koskevia lakeja.
Sauli Niinistö Italiaan, tapaa pääministeri Melonin
Presidentin virka on Italiassa pääosin seremoniallinen. Kriisitilanteessa presidentillä on kuitenkin valta esimerkiksi hajottaa parlamentti, nimittää uusi pääministeri ja evätä heikkojen hallituskoalitioiden mandaatti.
Tervetuloa Italiaan Tasavallan presidentti Alexander Stubb
The President of the Council of Ministers, Giorgia Meloni, met today with the President of the European Commission, Ursula von der Leyen, for an initial exchange of views now that the new European executive has taken office. The meeting focused on the priority actions for the new EU institutional cycle, starting with the revitalisation of the European Union’s role and competitiveness on the world stage. In this respect, President Meloni focused particularly on the prospects for the automotive industry in the context of the environmental transition process, and on the strong concerns of the Italian agricultural sector regarding the EU-Mercosur agreement.