HIFK kärsii karmeasta tilastosta
Antti Törmänen erotettiin ja päävalmentajaksi palkattiin . Kapteeni Luttinen oli lähtenyt muihin maisemiin ja tuli seuraava kapteeni. alkoi huonosti, mutta oli nousujohteinen ja HIFK sijoittui runkosarjassa viidenneksi. Puolivälierissä HIFK voitti pari kuukautta aikaisemmin voittaneen JYP:in voitoin 4–2. Välieräsarja runkosarjan voittajaa Oulun Kärppiä vastaan oli erittäin tasainen ja viihdyttävä, josta Kärpät eteni finaaliin voitettuaan seitsemännen pelin 2–1. Kauden päätteeksi HIFK voitti pronssia kukistettuaan Turun Palloseuran pronssiottelussa Turussa. Joukkueen sisäisen pistepörssin voitti . Kesken kauden uudeksi urheilutoimenjohtajaksi nimitettiin Tom Nybondaksen siirryttyä muihin tehtäviin. Kauden aikana paljon julkisuutta sai HIFK:n maalivahtisekoilu, kun joukkueella oli palkkalistalla kolme huippumaalivahtia: , ja . Seuran osaomistaja Bäckström joutui taka-alalle, mutta pääsi vielä pelaavaan kokoonpanoon pronssiotteluun ennen kuin jätti seuran.
HIFK:ssa pitkään pelannut jätti seuran ja valittiin kapteeniksi. sujui päävalmentaja Antti Törmäsen johdolla erinomaisesti. HIFK voitti ensimmäistä kertaa historiassaan SM-liigan runkosarjan. HIFK saalisti 60 ottelussa 127 pistettä, tehden myös SM-liigan ennätyksen yhden kauden varsinaisen peliajan vierasvoitoissa (18). Seura pelasi kauden päättävissä loppuotteluissa kukistettuaan välierässä :in otteluvoitoin 4–2. HIFK kuitenkin hävisi finaalisarjan Tapparalle otteluvoitoin 4–2, vaikka voitti kotonaan 4–0 ja 6–0.
26.10.2018 ennen ottelua Tapparaa vastaan HIFK jäädytti pitkäaikaisen pelaajansa Kimmo Kuhdan pelinumeron 9. Tilaisuudessa puheita pitivät Kuhdan lisäksi hallituksen puheenjohtaja Timo Everi sekä entiset pelikaverit Mika Kortelainen, Turo Järvinen ja Toni Söderholm. Videoterveiset muualta maailmasta tuli Ville Peltoselta, Mikael Granlundilta ja Siim Liivikiltä. HIFK voitti loppuunmyydyn ottelun 4–0.
joulukuuta 2024 Tappara - HIFK 4–3 VL (2-3, 0-0, 1-0, 0-0, 1-0)
oli ensimmäinen kausi kolmen vuoden pestistä. Kausi sujui vaihtelevasti ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella HIFK kohtasi . 15. maaliskuuta pelattiin Suomen kaikkien aikojen pisin jääkiekko-ottelu, jonka ratkaisi HIFK:lle ajassa 134.14 ja näin HIFK meni jatkoon voitoin 2–0. Puolivälierissä Tappara oli parempi voitoin 4–2.
HIFK lähti kauteen 2023-2024 yhtenä suurimpana mestarisuosikkina sen lukuisien tähtihankintojen myötä. Kausi päättyi kuitenkin ennenaikaisesti kun joukkue sijoittui runkosarjassa kuudenneksi ja hävisi puolivälieräsarjan otteluvoitoin 4-3. Puolivälierä tappion jälkeen urheilutoimenjohtaja sekä irtisanoutuivat. Salmelaisen korvaajaksi palkattiin , ja Lindströmin paikan toimitusjohtajana otti .
aloitti kolmivuotisen projektinsa päävalmentajana kesällä 2008. HIFK lähti tavoittelemaan mestaruutta kuten aina ennenkin, mutta odotuksia nostatti erityisesti se tosiasia, että Jalonen oli luotsannut Oulun Kärppiä erittäin menestyksekkäästi edelliset neljä kautta. päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja puolivälieriin.
Kun HIFK oli menestynyt heikosti koko 1990-luvun, vaatimukset erottamisesta olivat äityneet mielenilmaisuiksi hallissa. HIFK palkkasi urheilutoimenjohtajaksi entisen NHL-pelaajan , jonka vastuulle tuli joukkueen kokoaminen. Samalla seuraa uudistettiin "modernimpaan suuntaan". Tuloksena oli Big Reds Cats. Uuden petologon suunnitteli , joka oli jo sitä ennen suunnitellut lukuisia logo- ja nimiehdotuksia.
marraskuuta 2024 HIFK-Tappara 4-2 (0-0, 3-0, 1-2)
NHL-vaiheen jälkeen kotimaahan palannut Hagman oli arkkitehtina myös seuran seuraavassa mestaruudessa . Tukea hän sai etenkin NHL:ssäkin menestyneeltä puolustaja . Pudotuspeleissä suureen rooliin nousi toinenkin puolustaja, . Loppuottelussa vastassa oli paikalliskilpailija ja täyteen viiteen otteluun venynyt sarja kuuluu monien mielestä Jääkiekon SM-liigan historian dramaattisimpiin; Jokerit johti ottelusarjaa voitoin 2–0, mutta HIFK kuitenkin voitti kolmannen ja neljännen loppuottelun. Viimeistä loppuotteluakin Jokerit johti maalein 2–0, mutta HIFK nousi rinnalle ja ohi voittaen ottelun ja finaalisarjankin lukemin 3–2. Ratkaiseva viides ottelu muistetaan Pertti Lehtosen voittomaalista; siniviivalta rystyltä ammuttu löysä laukaus painui pelaajamassan läpi maaliin.
HIFK pelit, TV-lähetykset ja striimit
8.12.2025 HIFK – K-Espoo 2-3 JA (0-0, 1-1, 1-1, 0-1)Gimmat saivat vieraaksi Auroraliigan piikkipaikalla porskuttavan Kiekko-Espoon. Kumpikin joukkue kärsi eilen kotitappion, joten panosta riitti…
klo 18.30 HIFK – Kärpät La 2.11
HIFK:hon liitetty niin sanottu sai alkunsa , kun jääkiekkojaoston puheenjohtaja palkkasi pelaajavalmentajaksi -puolustaja . Tämä toi tuliaisina pelityylin juuri oikea-aikaisesti, kun koko kentän taklauspeli sallittiin Suomessa. Kahden kultakauden jälkeen kontakteja suosivasta pelistä tuli HIFK:n päävalmentajien suoranainen pääsyvaatimus.
Tappara HIFK:n vieraaksi, TPS ja Lukko länsirannikon väännössä
Pitkän kesän odottaneet kiekkojännärit palkitaan tänä iltana. Pelicans kohtaa HIFK:n Isku Areenan illassa klo 18.30. Ottelu pelataan pitkän tauon jälkeen kotiyleisön edessä.
Kärpät ja HIFK tahkosivat lokakuussa rankkareita
Vuotta myöhemmin HIFK lopetti jääkiekkoilun siltä erää. HIFK:n varsinainen jääkiekkojaosto perustettiin 1945 ja ensimmäinen ottelu pelattiin tammikuussa 1947. Nousu tapahtui ensimmäisen kerran vuonna 1949. Historian ensimmäisen jääkiekon SM-maalin seuralle teki . Seuraavat vuosikymmenet HIFK pelasi vaihtelevasti Suomensarjan ja SM-sarjan välillä. Joukkue nousi takaisin mestaruussarjaan historialliseksi kutsutussa ottelussa, missä se kohtasi helmikuussa 1967. Kyseinen ottelu keräsi sen aikaisen katsojaennätyksen. (10 814). Ensimmäisen mitalinsa HIFK oli voittanut vuonna 1955, kun joukkue saavutti pronssia.