kertoimet ja voittajavedonlyönti
Kotimaan edustajana tämän vuoden Euroviisuissa on Windows95man eli oikealta nimeltään Teemu Keisteri. Suomen euroviisukappale on “No Rules”. Windows95man ft. Henri Piispanen nähdään estradilla 1. semifinaalissa, mutta tällä hetkellä kertoimet eivät puolla espoolaisen viihdetaiteilijan voittoa.
Bonusten avulla pystyt mahdollisesti panostamaan enemmän ja täten myös voittamaan enemmän. Saatat myös saada rahaa takaisin, mikäli vedonlyöntisivustolla on tarjolla käteispalautuksia.
Äänestyssysteemissä on myös tärkeää huomioida, miten tuomareiden ja yleisön äänet jakautuvat. Vuonna 2023 ensimmäistä kertaa semifinaaleiden äänestystulokset lasketaan ainoastaan yleisöäänten perusteella. Maiden raadit eivät siis tule äänestämään semifinaaleissa. Finaalissa Euroviisujen pisteytys lasketaan kuitenkin tuttuun tapaan tuomaristoäänten ja yleisöäänten perusteella.
Euroviisut 2024 | Veikkaa suosikkiasi Unibetilla
Euroviisujen voittajaksi nousi Sveitsi, joka sai 19 maalta täydet raatipisteet. Yhteensä voittaja keräsi 591 pistettä, kun kakkoseksi jäänyt ennakkosuosikki Kroatia nappasi 547 pisteen potin. Kroatia keräsi kuitenkin eniten yleisöääniä.
Älä saman tien muuta omaa näkemystäsi, mutta ole avoin muutamaan sitä, jos löydät uutta tärkeää infoa. Muista myös katsoa edellisten vuosien kappaleita, jotta tiedät tarkemmin, miksi tuomarit heittivät kyseiset kipaleet kilpailun kärkipisteille. Muista, että Euroviisu vihjeet eivät kerro kaikkea: kukaan ei voi varmasti ennustaa, miten suurio yleisö äänestää. Juryn ääniä on helpompi ennakoida, vaikka nekään eivät ole ikinä varmaan.
Meidän vinkkinämme on, että älä yritä miettiä liikaa, mikä kappaleista on paras, vaan mieti ennemmin sitä, millä kappaleella on paras todennäköisyys viedä voitto. Lue foorumeita ja muiden vedonlyöjien kommentteja ja vertaile niitä omiisi. Tottakai Euroviisu vihjeet ovat apuna tässä, joten googlettaminen kannattaa.
Jos haluat löytää parempia kertoimia, ja asettaa vetoja, joita aivan kaikki perusfanit eivät pelaa, kannattaa suosiolla skipata voittajaveto, ja keskittyä enemmin esimerkiksi Head-to-Head -vetoihin eli veikkaamalla, kumpi kahdesta maasta sijoittuu paremmin.
Euroviisu-vedonlyönti 2024: Suomen ja muiden Euroviisu-kertoimet
Ennen vedonlyönnin aloittamista on hyvä huomioida, että Euroviisu-vedonlyönti eroaa hieman normaalista urheiluvedonlyönnistä. Euroviisujen menestys ratkaistaan äänestyksellä, mikä luo vedonlyöntiin oman aspektinsa. Siinä, missä normaalisti urheiluvedonlyönnissä on järkevää mennä isoja massoja vastaan, on tilanne äänestyksellä ratkaistavissa kilpailuissa hyvin erilainen.
Vedonlyönti | Kaikki Veikkauksen vedonlyöntikohteet | Veikkaus
Suomen edustajaksi valittu Windows95man jää vedonlyöntiyhtiöiden ennakkokertoimien perusteella viisujen 20 parhaan joukosta. Windows95manin No Rules -kappaleen viisuvoitto toisi ennakkovedoissa rahat takaisin jopa 151-kertaisina.
Euroviisut vedonlyönti 2024: Kertoimet, vihjeet & bonukset
Euroviisut on yksi suosituimmista viihdetapahtumista sekä kotisohvilla ohjelmaa katsovien keskuudessa että koko vedonlyöntimaailmassa. Mitä lähemmäksi toukokuuta mennään, sitä kuumempana veikkaus niin voittajasta kuin mahdollisista skandaaleista käy.
Poimi Euroviisu Finaali Kertoimet!
Vuoden 2023 Euroviisuihin semifinaaleiden pistelaskenta kuitenkin muuttui. Euroopan yleisradiounioni EBU ilmoitti marraskuussa 2022, että semifinaaleissa äänestystulokset lasketaan vain yleisöäänien perusteella – eli eri maiden raadit eivät äänestä enää semifinaaleissa.
Euroviisut vedonlyönti 2025– Ennakkosuosikit ja kertoimet
Euroviisujen ennakkosuosikit ovat jo selvillä, mutta yllättäviä käänteitä ehtii vielä tapahtua. Mikään ei ole varmaa ennen kuin kaikki äänet on laskettu. Kuten olemme ennenkin nähneet, viisuäänestykseen kuuluu monenlaista politisointia ja naapurimaiden yhtenäisyyttä. Viime vuonna katseet suunnattiin pelkästään Ruotsiin – joten odotamme innolla, mitä vuoden 2024 Euroviisuissa tapahtuu.
Euroviisut 2024 ennakkosuosikit olivat Sveitsi, Ruotsi ja Kroatia
Jo aikaisin keväällä ennakkosuosikeiksi nousseet maat ovat melkeinpä aina myös lopputuloksissa kärjessä. Toki, jos voittajasta käydään tiukka taisto kahden-kolmen maan kesken, muista poikkeava vetovalinta voi tuoda pelaajalle kunnon voittopotin. Mutta yleisesti ottaen Euroviisuissa vedonlyöjien kannattaa seurata kaikkia mahdollisia markkinoita.