Nettikasino verotus: Pitääkö pelivoitoista maksaa veroja 2024?
Jos kyse on arpajaiset järjestävän yhtiön omistamasta autosta, arpajaisveron perusteena olevan käyvän arvon laskennassa käytetään Verohallinnon Luontoisedut verotuksessa -ohjeen mukaista niin sanottua vene-edun laskentakaavaa. Huomioon otetaan auton hankintameno, mahdolliset palkinnon antamisesta johtuvat juoksevat kustannukset, poistot ja sitoutuneen pääoman korko. Pääomakustannusten laskennassa koron määränä käytetään valtiovarainministeriön puolivuosittain vahvistamaa peruskorkoa. Pääoma-arvo pienenee vuosittain autosta tehtyjen poistojen mukaisesti.
Arpajaisveroa suoritetaan Suomessa toimeenpannuista arpajaisista. Tällöin arpajaisiin sovelletaan Suomen lainsäädäntöä (muun muassa arpajaisverolakia ja kuluttajansuojalakia).
Autovero sisällytetään arpajaisveron perusteeseen vain siinä tapauksessa, että arpajaiset toimeenpannut maahantuoja rekisteröi auton ensin omiin nimiinsä. Autoveroa ei lasketa mukaan veron perusteeseen, jos auto rekisteröidään suoraan arvonnan voittajan nimiin. Tällöin autoveron maksaa voittaja.
Toisessa EU maassa saadut arpajaisvoitot ovat verovapaita
2.1.1 Yleistä
2.1.2 Tavara-arpajaiset, arvauskilpailut, bingopelit ja tavaravoittoautomaatit
2.1.3 Arpajaisveron määrä arpajaislain mukaisissa arpajaisissa
2.1.4 Esimerkkejä arpajaislain mukaisista arpajaisista
2.2.1 Arpajaisverolain mukaiset muut arpajaiset
2.2.2 Arpajaisveron määrä muissa arpajaisissa
2.2.3 Voiton arvo
2.2.4 Esimerkkejä muista arpajaisista
Tässä ohjeessa käsitellään arpajaisverolain piiriin kuuluvia arpajaisia sekä arpajaisten toimeenpanijan verotukseen liittyviä velvollisuuksia. Ohjeessa käsitellään lisäksi arpajaisverolain piiriin kuulumattomia arpajaisia ja arpajaisveron alaisen voiton käsittelyä saajan verotuksessa. Ohjeeseen on koottu esimerkkejä arpajaisverolain soveltumisesta erilaisiin arpajaisiin sekä arpajaisveron piiriin kuulumattomista arpajaisista. Ohjeen tarkoituksena on kuvata olemassa olevaa verotuskäytäntöä.
Esimerkki 4: Yksityishenkilö järjestää blogissaan arvonnan, jossa osallistujien kesken arvotaan bloggaajan yhteistyökumppaneiltaan saamia tavarapalkintoja. Kyse on arpajaisveron alaisista muista arpajaisista. Bloggaajan tulee suorittaa 30 prosentin suuruinen arpajaisvero palkintojen yhteenlasketusta arvosta. Koska bloggaaja on saanut palkintoina arvottavat tavarat veloituksetta, palkintojen arvona pidetään niiden yhteenlaskettua todennäköistä luovutushintaa. Luovutushinta on se hinta, jonka arpajaisten toimeenpanija olisi saanut, jos palkinto olisi myyty riippumattomien osapuolten välillä.
Esimerkki 12: Suomalainen yhtiö järjestää internetissä arvonnan, johon voi osallistua kuka tahansa Suomessa ja kolmessa muussa Euroopan maassa, jossa yhtiöllä on toimintaa. Arvonnan pääpalkinto arvotaan kaikkien eri maista olevien osallistujien kesken. Lisäksi arvotaan pienemmät palkinnot maittain. Kaikki arvonnat suoritetaan Suomessa. Arpajaisten katsotaan olevan Suomessa toimeenpannut, joten suomalaisyhtiön tulee suorittaa 30 prosentin arpajaisvero kaikkien palkintojen yhteenlasketun arvon perusteella.
3.1 ❓Pitääkö vedonlyönnistä maksaa veroja
Tässä ohjeessa käsitellään arpajaisverolain piiriin kuuluvia arpajaisia sekä arpajaisten toimeenpanijan verotukseen liittyviä velvollisuuksia. Ohjeessa käsitellään lisäksi arpajaisverolain piiriin kuulumattomia arpajaisia ja kilpailuja, joista saatu palkinto on saajalleen veronalaista ansiotuloa tai palkkaa. Ohjeeseen on koottu esimerkkejä arpajaisverolain soveltumisesta arpajaisiin sekä arpajaisveron piiriin kuulumattomista arpajaisista.
Verohallinto on antanut erillisen ohjeen .
Ohjeen tarkoitus on kuvata olemassa olevaa verotuskäytäntöä.
Sisällys
1
2
2.1 Yleistä
2.1.1 Tavara-arpajaiset
2.1.2 Arpajaisveron määrä arpajaislain mukaisissa arpajaisissa
2.2 Esimerkkejä arpajaislain mukaisista tavara-arpajaisista ja arvauskilpailuista
3
3.1 Arpajaisverolain mukaiset muut arpajaiset
3.1.1 Arpajaisveron määrä muissa arpajaisissa
3.1.2 Voiton arvo
3.2 Esimerkkejä muista arpajaisista
4
4.1 Suomessa toimeenpannut arpajaiset
4.2 Esimerkkejä kansainvälisistä tilanteista
5
5.1 Palkinto tai voitto saajan veronalaista tuloa
5.2 Muut kuin työsuhteessa saadut kilpailupalkinnot
5.3 Työnantajan työntekijöilleen järjestämät arpajaiset ja kilpailut
5.4 Ansiotulona verotettavan voiton arvo
5.5 Esimerkkejä arpajaisista ja kilpailuista, jotka eivät kuulu arpajaisveron piiriin
6
6.1 Vastuu arpajaisverosta
6.2 Maksaminen ja ilmoittaminen
6.3 Kirjanpito
[PDF] Lausunto ehdotuksesta hallituksen esitykseksi arpajaislain ..
Arpajaisveron suuruus arpajaisverolain mukaisissa muissa arpajaisissa on 30 % voittojen yhteenlasketusta arvosta. Vero maksetaan sentin tarkkuudella. Arpajaisveroa ei ole maksettava, jos maksettavaksi tulevan arpajaisveron määrä on vähemmän kuin 50 euroa kalenterikuukaudessa. Näin ollen arpajaisverolain mukaisista muista arpajaisista ei tarvitse maksaa arpajaisveroa, jos jaettujen voittojen arvo on alle 166,66 euroa kalenterikuukaudessa (166,66 euroa x 30 % = 50 euroa).
Arpajaisverolain mukaan vedonlyönti kuuluu rahapeleihin.
Ohjetta on päivitetty 10.12.2020, jolloin siihen on lisätty arpajaisverolain 4 §:n 1 momentin mukaisten yksinoikeudella toimeenpantavien arpajaisten verokannan väliaikainen muutos 5,5 prosenttiin (lakimuutos 958/2020). Muutos on tullut voimaan 1.1.2021 ja on voimassa vuoden 2021 loppuun.
Suomen arpajaislaki nyt ja tulevaisuudessa
Arpajaisverolain soveltaminen edellyttää, että voitto tai palkinnon saaminen riippuu osaksi tai kokonaan sattumasta. Arvonnan tulee myös täyttää niin sanottu julkisuusvaatimus. Julkisuusvaatimus täyttyy seuraavissa vaihtoehtoisissa tilanteissa: