NHL:n pistepörssi | Tilastot, maalit, syötöt ja tehopisteet


Makarin tehokkuudesta kertoo kaiken se, että hän on tehoillaan 3+12=15 NHL:n pistepörssin kärjessä. Kausi on toki vielä vasta alussa, mutta aivan tavanomaista ei ole, että puolustaja johtaa pistepörssiä. Ensi viikolla 26 vuotta täyttävä Makar onkin malliesimerkki modernista hyökkäävästä puolustajasta.


Todennäköisesti kauden päätteeksi pistepörssin voittoa juhlii Makarin sijasta joku tähtihyökkääjä. Silti Makarin johtoaseman vuoksi on aiheellista muistuttaa, että legendaarinen Bobby Orr on edelleen ainoa puolustaja, joka on voittanut NHL:n pistepörssin. Boston Bruinsissa pelannut Orr onnistui tempussa jopa kahdesti, sillä Orr voitti runkosarjan pistepörssin voittajalle jaettavan Art Ross -palkinnon kausilla 1969–70 ja 1974–75. Kaudella 1969–70 Bostonin riveissä Stanley Cupin voittanut Orr valittiin myös liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi, parhaaksi puolustajaksi ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

NHL-kausi 2024-25 alkaa 4. lokakuuta. Näet pistepörssin tilanteen alta. Pistepörssi sisältään runkosarja- ja pudotuspeliottelut.

tässä suomalaisten NHL-pistepörssi