Internetistä" alt="Jalkapallo Enero World Cup Qatar, koko 5.
Kun ensimmäiset jalkapallon miesten MM-kisat järjestettiin vuonna 1930, vain 13 maata osallistui turnaukseen. Ottelut alkoivat lohkovaiheella, jossa joukkueet oli jaettu neljään lohkoon. Jokaisen lohkon paras eteni pudotuspeleihin, jotka koostuivat vain välieristä ja finaalista. Vasta vuoden 1954 turnauksessa otettiin käyttöön puolivälierät, joihin eteni jokaisen alkulohkon kaksi parasta joukkuetta. Vuosien 1974, 1978 ja 1982 MM-kisoissa pudotuspelien sijasta pelattiin jatkolohkovaihe, johon selvisi jokaisen alkulohkon kaksi parasta. Jatkolohkojen voittajat etenivät finaaliin ja toiseksi tulleet pronssiotteluun. Vuonna 1982 joukkueiden lukumäärä kasvoi 16:sta 24:ään ja neljä vuotta myöhemmin Meksikon kisoissa palattiin normaalimpaan pudotuspelijärjestelmään. 16 maata pääsi pudotuspelien ensimmäisellä kierrokselle, mikä tarkoitti lohkovoittajia, lohkokakkosia sekä parhaita lohkokolmosia. Vuonna 1998 otettiin käyttöön järjestelmä, jota käytettiin vielä vuoden 2022 miesten MM-kisoissa. Vuoden 2026 MM-kisoissa tämä systeemi siirtyy kuitenkin historiaan, kun jalkapallon MM-kisoihin osallistuu ensimmäistä kertaa koskaan 48 maata.
Historian ensimmäiset jalkapallon naisten MM-kisat järjesttiin vuonna 1991 Kiinassa. Turnaukseen osallistui 12 joukkuetta, jotka pelasivat kolmessa lohkossa. Lohkojen kaksi parasta sekä kaksi parasta lohkokolmosta etenivät pudotuspeleihin. Vielä vuonna 1995 pelattiin samalla formaatilla, mutta vuoden 1999 MM-kisoissa mukana oli jo 16 joukkuetta, jotka jaettiin neljään alkulohkoon. Samalla lohkokolmosten vertailusta päästiin eroon, kun vain jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta jatkoi puolivälieriin. Seuraavan kerran turnausjärjestelmää rukattiin vuoden 2015 Kanadan kisoihin, joihin osallistui 24 maata. Jälleen mentiin lohkojen väliseen vertailuun, sillä lohkovoittajien ja -kakkosten lisäksi neljä parasta lohkokolmosta eteni neljännesvälieriin, jotka tulivat nyt ensimmäistä kerta amukaan jalkapallon naisten MM-kisoihin. Järjestelmä oli siis sama kuin miesten MM-kisoissa vuosina 1986-1994 käytetty. Vuodesta 2023 eteenpäin naisten MM-kisoihin osallistuu 32 maata, jotka pelaavat kahdeksassa neljän joukkueen alkulohkossa.
Jalkapallon MM-kisat on yksi maailman suurimmista urheilutapahtumista, ja turnauksen aikana koko maailman katse kohdistuu kisat järjestävään maahan. MM-kisojen yli 90-vuotisen historian aikana kiinnostus turnausta kohtaan on kasvanut jatkuvasti ja turnauksen formaattia on jouduttu mukauttamaan monin tavoin, jotta turnaukseen on saatu tilaa entistä useammalle osallistuvalle maalle. Vuoden 2023 MM-kisat olivat ensimmäiset jalkapallon naisten MM-kisat, joihin osallistuu 32 maata, ja vuoden 2026 MM-kisoihin osallistuu ensimmäistä kertaa jopa 48 joukkuetta.
2022 World Cup, joka menee jalkapalloa pidemmälle
Jalkapallon MM-kisojen suosio kasvaa jatkuvasti, ja sekä miesten että naisten turnaukset odotetaan innolla ympäri maailmaa. Tulevaisuudessa pyritään varmasti laajentamaan turnauksia ja mahdollistamaan entistä useamman maan osallistuminen. MM-jalkapallo tulee jatkossakin tarjoamaan jännittäviä hetkiä ja unohtumattomia otteluita, kun huippumaat kohtaavat toisensa tähtien loistaessa kirkkaimmin.
Vuoden 2026 jalkapallon MM-kisat järjestetään USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa 11. kesäkuuta – 19. heinäkuuta 2026. MM-kisojen otteluita pelataan 16 eri kaupungissa, jotka sijaitsevat kolmessa eri maassa ja melko pitkien välimatkojen päässä toisistaan. Samalla kyseessä on ensimmäinen kerta, kun jalkapallon MM-kisat on jaettu kolmeen eri maahan. Useasta järjestäjämaasta on kuitenkin tulossa kestävän kehityksen nimissä jo jonkinlainen standardi jalkapallon arvokisoissa, ja esimerkiksi edelliset naisten MM-kisat järjestettiin kahdessa eri maassa. Toisin kuin edellisellä kerralla, kun miesten MM-kisoja pelattiin muutenkin kyseenalaissa oloissa Qatarissa keskelle eurooppalaista sarjakautta, tällä kertaa MM-kisat pelataan tutulla paikallaan sarjakausien välissä.
Naisten jalkapallon MM-kisat ovat keskeinen tapahtuma naisten jalkapallokalenterissa, ja ne osoittavat kuinka naiset ovat vahvasti mukana maailmanlaajuisessa futisporukassa. Kisa tarjoaa upean näytönpaikan naisten jalkapallotaidolle ja antaa heille mahdollisuuden loistaa kansainvälisellä areenalla. Tämä keskipiste huomion kirkastamiselle naisten futiksessa auttaa kasvattamaan lajin suosiota ja mahdollistaa sen kehittymisen entistäkin houkuttelevammaksi nuorille naisille ympäri maailman.
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, viralliselta nimeltään FIFA World Cup, on kansainvälisen jalkapalloliiton järjestämä turnaus, jossa jalkapallon miesten maajoukkueet pelaavat maailmanmestaruudesta neljän vuoden välein.
Jalkapallo Enero World Cup Qatar, koko 5
Vuonna 2023 järjestetään jännittävät naisten jalkapallon MM-kisat, jotka pidetään Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Tämä turnaus on historiansa suurin naisten MM-kisat, sillä siihen osallistuu yhteensä 32 maan joukkueet. Ottelut tullaan pelaamaan yhdeksällä eri stadionilla, jotka sijaitsevat näissä kahdessa upeassa maassa.
Vintage College Jalkapallo World Cup (L)
Naisten jalkapallon MM-kisojen seuraava turnaus on myös lähellä. Vuonna 2027 järjestäjämaa valitaan kilpailusta kiinnostuneiden maiden joukosta, kuten Brasilia, Etelä-Afrikka ja Saksa. Tämä turnaus tarjoaa maailman parhaille naisten jalkapallojoukkueille mahdollisuuden kilpailla voitosta ja lisätä lajin suosiota entisestään.
FIFA World cup Qatar adrenalyn XL jalkapallo kortit
Sivu käsittelee vastaavia naisten kilpailuja.Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut on järjestämä kilpailu, jossa miesten maajoukkueet pelaavat maailmanmestaruudesta joka neljäs vuosi.
Oceanuz League / World Cup 2023, jalkapallo
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut eli viralliselta nimeltään FIFA World Cup järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1930. Tuolloin isäntämaa Uruguay voitti mestaruuden kukistamalla loppuottelussa Argentiina maalein 4-2. MM-jalkapallon historia käynnistyi tuolloin ja loppuvuodesta 2022 kruunattiin järjestyksessä 22. mestari. MM-jalkapallon historian menestyksekkäin maa on ollut Brasilia, jolla on viiden tittelin lisäksi kasassa 2 hopea- ja 2 pronssimitalia. Toisena kunniataulukossa on…
Ulkomaiset kultarahat · Jalkapallo, World Cup
Tämä on ensimmäinen kerta, kun kolme maata isännöi jalkapallon MM-kisoja, ja kolmas kerta, kun turnaus järjestetään useammassa kuin yhdessä maassa. Vuonna 2002 MM-kisat pelattiin Japanissa ja Etelä-Koreassa, ja vuoden 2023 naisten MM-kisoissa Australia ja Uusi-Seelanti toimivat yhteisjärjestäjinä.