Ruotsi Eurovision laulukilpailussa
on osallistunut vuodesta lähtien. Se on jättänyt välistä vuosien , ja kilpailut. Ruotsin edustajaksi Eurovision laulukilpailuun pääsee järjestämän voittaja.
Eurovision laulukilpailu 2024 oli järjestyksessään 68. . Se järjestettiin , , voitettua vuoden kappaleella ””. Kilpailun semifinaalit järjestettiin 7. ja 9. toukokuuta ja finaali 11. toukokuuta 2024. Euroviisut järjestettiin Ruotsissa seitsemättä kertaa ja Malmössä kolmannen kerran: aiemmin kilpailu on järjestetty vuosina , ja , vuonna sekä Malmössä vuosina ja .
Vuoden 2024 kilpailu järjestettiin voitettua vuoden . Kyseessä oli seitsemäs Ruotsissa järjestetty Eurovision laulukilpailu. Aiemmin maa oli isännöinyt vuosina 1975, 1985, 1992, 2000, 2013 ja 2016. Tapahtumapaikkana toimi 15 500 katsojaa vetävä . Monitoimiareenalla on järjestetty konsertteja, urheilutapahtumia sekä muita tapahtumia. Areenalla järjestettiin myös .
Marcus & Martinus on Ruotsin edustaja Euroviisuissa 2024!
Ruotsin Loreen on ennakkosuosikkina voittanut euroviisut kappaleellaan Tattoo. Ruotsin voiton ratkaisivat ammattilaisraatien äänet, sillä Loreenin johtokaula oli niiden jälkeen liian pitkä Käärijään verrattuna.
Melodiefestivaalin on Ruotsissa vuosittain järjestettävä laulukilpailu, jonka voittaja edustaa maata Euroviisuissa.
Ruotsin Televisio SVT on järjestänyt televisioidun kilpailun vuodesta 1959 lähtien, ja siitä on tullut Pohjoismaiden suurin ja suosituin musiikkikilpailu.
kuva:
Nykyään kilpailu koostuu useasta pudotusvaiheesta ennen varsinaista finaalilähetystä.
Ensin kappaleet on jaettu neljään 7 kappaleen ryhmään, jotka käyvät ensimmäisen osakilpailun toisiaan vastaan. Äänestys on kaksiosainen. Ensin kaksi vähiten ääniä saanutta kappaletta putoaa pois pelistä. Seuraavassa äänestyksessä osakilpailun kaksi parasta menevät suoraan finaaliin. Kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuvat kappaleet pääsevät vielä kilpailemaan finaalipaikasta "Andra chansen" (toinen mahdollisuus)- formaatissa.
Andra chansen kisassa kappaleet jaetaan taistelupareiksi niin että omassa äänestyksessä kolmanneksi tullut kappele kohtaa toisen osakilpailun neljänneksi sijoittuneen kappaleen. Saman alkukarsinnan kolmonen ja nelonen eivät siis kohtaa enää toisessa vaiheessa. Kaksintaistelun voittanut kappale menee finaaliin.
Finaalissa kilpailee lopulta yhteensä 12 kappaletta. Loppukilpailussa katsojat antavat puolet äänistä. Toisen puolen antaa kansainvälinen jurytuomaristo.
Ruotsi on niittänyt mainetta Euroviisuissa ja tuonut voiton kotiin kuusi kertaa (1974, 1984, 1991, 1999, 2012 ja 2015).
Yle televisioi sekä kilpailun että finaalikilpailun.
Pohdittavaksi:
Järjestetäänkö Suomessa Melodiefestivalenin kaltainen karsintakilpailu?
Onko suomalaisia kostaan osallistunut Melodiefestivaleniin?
Mitkä kappaleet kilpailevat tänä vuonna Melodiefestivalenin voitosta? Kuunnelkaa kappaleita ja valitkaa oma suosikkinne!
Minkälainen viisuhistoria Suomella on?
Ruotsin Loreenista tuli voitollaan kaikkien aikojen ensimmäinen euroviisut kahdesti voittanut nainen. Loreen voitti edellisen kerran 2012 kappaleellaan Euphoria.
Ruotsin euroviisukarsinnat, eli Melodifestivalen, huipentui lauantaina ja edustajaksi Euroviisuihin valittiin norjalaisduo Marcus & Martinus.
Euroviisut 2023: Ruotsin viisuvoitosta leviää outoja väitteitä
Tämä Skandinavian maa, joka tunnetaan upeasta luonnostaan, saunoistaan, Vaasa-laivastaan ja tietenkin ABBAsta, on myös yksi mestareista. Ruotsi on Irlannin ohella maa, jolla on eniten voittoja, yhteensä 7 voittoa 63 osallistumisesta vuodesta 1958 lähtien. Nyt kun 68. Eurovision laulukilpailut ovat vain muutaman viikon päässä, muistelemme Ruotsin seitsemää voittoa!
Ruotsin Loreen on voittanut Euroviisut kappaleella Tattoo
Ruotsin ensimmäinen euroviisuvoitto tuli vuonna 1974. Tuona vuonna Skandinavian maata edusti ABBA. Yhtye ei ollut vielä kovin tunnettu ja päätti puolustaa maansa värejä kappaleella "Waterloo ". Tämän kappaleen ansiosta, josta tuli maailmanlaajuinen hitti, Ruotsi voitti ensimmäistä kertaa Euroviisut 24 pisteellä, juuri ennen Italiaa. He eivät tienneet, että tämä olisi ensimmäinen monista voitoista.
Listen to Ruotsin euroviisut on Spotify. Song · Vesala · 2016.
Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman , joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä.
Ensi vuoden Euroviisut järjestetään Ruotsin Malmössä
Ruotsi lähti mukaan Eurovision laulukilpailuihin jo vuonna 1958 ja he ovat ottaneet osaa kisaan joka vuosi, paitsi vuosina 1964, 1970 ja 1976. Vuonna 1964 artistilakko esti osallistumisen ja 1970-luvulla Ruotsi boikotoi kisoja kahdesti. Ensin osoitettiin muiden pohjoismaiden tavoin tyytymättömyys vuoden 1969 pistesekoiluihin ja myöhemmin kärhämää aiheutti raha. Ruotsin kansa osoitti mieltään vuoden 1975 kisaisännyyden seurauksena tyhjentyneen kassan vuoksi ja SVT ilmoittikin poisjäännin syyksi sen, että mahdollisen voiton osuessa kohdalle heillä ei olisi varaa isännöidä kisaa. Tästä johtuen EBU loikin uuden säännön, jonka myötä jokainen osanottaja maksaisi osallistumismaksun.
Ensi vuoden Euroviisut järjestetään Ruotsin Malmössä
Ruotsi on yksi Eurovision laulukilpailujen menestyneimmistä maista. 52 edustussävelmästä peräti 35 on sijoittunut kärkikymmenikköön ja 19 jopa kärkiviisikkoon. Vuotta 2010 lukuun ottamatta Ruotsi on aina ollut myös Eurovision laulukilpailujen finaalissa. Silloinkin karsiutuminen jäi täpäräksi Anna Bergendahlin sijoittuessa semifinaalissaan sijalle 11. Voittoja on Ruotsille kertynyt viisi eli he jakavat viisuvoittotilaston hopeasijan Ranskan, Luxemburgin ja Ison-Britannian kanssa Irlannin johtaessa edelleen seitsemällä voitollaan. Viimeiseksi Ruotsi on jäänyt vain kahdesti. Vuonna 1963 Monica Zetterlund jäi nollille yhdessä Alankomaiden, Norjan ja Suomen edustajien kanssa. Vuonna 1977 Forbes-yhtye sai vain Saksalta kaksi pistettä jääden kisan viimeiseksi.