Sveitsi voitti Euroviisut – Tässä ovat tulokset


Suomi on osallistunut Euroviisuihin vuodesta 1961 lähtien. Suomen ensimmäinen euroviisuedustaja oli Laila Kinnunen kappaleella . Suomesta on ollut Euroviisu-edustaja jokaisena vuonna vuoden 1961 jälkeen, eivätkä yhdetkään järjestetyt Euroviisut ole jäänyt väliin. Euroviisut Suomi on järjestänyt kerran vuonna 2007 Lordin voittovuoden jälkeen.


Euroviisut Suomi on voittanut kerran vuonna 2006, kun vei euroviisuvoiton kappaleella . Alta näet kaikki Euroviisu-voittajat nykyisellä aikakaudella, jossa finalistit on ratkaistu semifinaalien kautta eli vuodesta 2004 alkaen. Katso historian kaikki Euroviisu-voittajat.

Suomi voitti historiallisesti ensimmäistä kertaa Euroviisut legendaarisissa vuoden 2006 Viisuissa. Tuolloin siivitti Suomen voittoon kappaleella .

Euroviisujen voittajat ; 2017 · 2018 · 2019 ; Ukraina

Euroviisuissa on kilpailtu vuodesta 1956 saakka. Ensimmäisen Eurovision-laulukilpailu järjestettiin Luganossa, Sveitsissä. Isäntämaa Sveitsi voitti tuolloin ensimmäiset Euroviisut edustajanaan Lys Essia kappaleella .

Tilanne oli suomalaiskatsojille hieman kitkerä ja jopa koominen, kun vielä Loreenin saapuessa lavalle voiton jälkeen, huusi yleisö lähinnä Käärijän nimeä. Monelle tuli mieleen jopa salaliittoteoriat: oliko voitto pedattu Ruotsiin niin ikään aikoinaan Euroviisut voittaneen ABBAn 50-vuotisjuhlia ajatellen.

Ruotsi karkasi lopulta Euroviisujen voittoon viime keväänä Loreenin kappaleella Tattoo. Loreen oli voittanut Viisut jo aiemmin, vuonna 2012 kappaleellaan Euphoria.

Ennen Euroviisuja voit lyödä vetoa siitä mitkä esitykset pääsevät finaaliin semifinaaleista ja tietysti siitä, mikä maa voittaa koko kilpailun. Joillain sivustoilla voit lähempänä kisoja veikata myös kahden maan välillä sitä, kumpi suoriutuu paremmin tai esimerkiksi parasta Pohjoismaata. Tällä hetkellä kertoimet löytyy vain Euroviisujen voittajasta, mutta kohteita tulee lisää toukokuun lähestyessä.


Sveitsi voitti Euroviisut, Suomen Windows95man jäi sijalle 19

Euroviisufinaali kisataan lauantaina 11. toukokuuta. Finaalin pääsee jälleen tuttuun tapaan varmasti viimekertainen voittaja Ruotsi sekä Big 5 -maat eli Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Italia ja Espanja. Loput finalistit selviävät samalla viikolla järjestettävissä semifinaaleissa.

Sveitsi on vuoden 2024 Euroviisujen voittaja – näin Suomi sijoittui

Euroviisut äänestys ratkaisee Viisu-voittajan. Kuten sivuillamme aiemmin mainituissa Euroviisut vedonlyönti -ohjeissa kerroimme, Euroviisut äänestys kattaa kaksi osaa: puolet äänistä tulee raadilta ja puolet yleisöäänestyksestä. Jokaisella maalla on oma asiantuntijaraatinsa, joka jakaa kaikille maille pisteet 1-8, 10 ja 12. Saman tekee tämän jälkeen myös jokaisesta maasta kerätty Euroviisut yleisöäänestys.

Sveitsi voitti Euroviisut edustajansa Nemon kappaleella The Code

Maiden jako eri semfinaaleihin ja semien esiintymisjärjestys arvottiin helmikuussa. Suomi kisaa huomattavasti kovatasoisemmassa 1. semissä, jossa sen vuoronumero on 10/15, toisin sanoen toisen puoliskon kolmantena. Vedonlyönti Euroviisut kohteista onnistuu myös semifinaaleissa, joissa voit veikata niin semin voittajaa kuin jatkoon menijöitä. Suomen Euroviisu-kertoimet ovat välierän voiton osalta muhkeat 10, finaaliin etenemisen suhteen puolestaan vaivaiset 1,04.

01.45 Sveitsi voitti Euroviisujen finaalin

Lähempänä kisoja monet vedonlyöntisivustot tarjoavat useampia eri pelimuotoja Euroviisuihin. Perinteisen voittajavedon lisäksi tarjolla on mielenkiintoisia ja usein tuottavia qualifier- ja sijavetoja. Hyvällä esitutkimuksella euroviisuista löytää hyvin todennäköisiä jatkoonmenijöitä semifinaaleista pelattavilla kertoimilla. Lisäksi saatat törmätä head to head -vetoihin, joissa vertaillaan, kumpi kahdesta annetusta maasta suoriutuu paremmin.

Tämän vuoden Euroviisujen voittaja on Sveitsi

Vielä Windows95manin UMK-voiton selvittyä sijoitus oli mukiinmenevä, mutta sittemmin se putosi, eikä Suomelle annettu enää oikein mitään mahdollisuuksia Viisu-voittoon 2024. Ainakin finaalipaikka kuitenkin odotetusti tuli, ja sen jälkeen Suomen Euroviisu-kertoimet olivat ehkä olleet hienoisessa laskussa.