Vedonlyönnistä on tullut vuoden 2024 presidentinvaalien ilmiö


Suurinta osaa vedonlyöntisivuja yhdistää se, että ne tarjoavat perinteisen urheiluvedonlyönnin lisäksi erikoiskohteita, joihin lukeutuvat politiikan, musiikin ja viihteen vetokohteet. Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat näistä kuitenkin heittämällä suosituimmat ja voit löytää lukuisia , jotka tarjoavat USA:n presidentinvaalien vedonlyöntiä sivuillaan.


Vedonlyönti USA:n presidentinvaaleista onnistuu lähes jokaisella vedonlyöntisivustolla. Kyseessä on ylivoimaisesti suosituin ja seuratuin poliittinen tapahtuma koko maailmassa, mikä vuoksi ei ole mikään ihme, että myös vedonlyöntiyhtiöt ovat ottaneet siitä kopin.

Yhdysvaltain presidentinvaalien vedonlyönti on siitä poikkeava, että kohteet avautuvat usein jo vuosia ennen itse vaalipäivää – joillain sivustoilla jo hyvin pian edellisten vaalien ratkettua.

USA Presidentinvaalit ja vedonlyönti

On jälleen aika kerääntyä maailman merkittävimmän vedonlyöntikohteen ympärille, kun USA:n presidentinvaalit ovat aivan käsillä. Virallinen vaalipäivä on 5. marraskuuta, kun maalle valitaan 60. kerran presidentti. Vaikka vaalipäivään on vieläkin kuukauden verran aikaa, on keskustelu aiheesta alkanut jo vuosia sitten.

Kun jo saottua, Kamala Harris nauttii tällä hetkellä ennakkosuosikin viitasta USA:n presidentinvaaleissa. Etumatka republikaanien Donald Trumpiin on kuitenkin hiuksenhieno. Trump on myös johtanut kertoimissa todella usein ja joissain vaiheissa jopa todella reilusti. Yhdysvaltojen vaaleissa vaikuttavia tekijöitä on paljon, sillä vaalit vaikuttavat monella tavalla koko maailmaan.

En ota kantaa siihen, mikä näitä rahavirtoja motivoi tai mitkä "oikeat" voitonmahdollisuudet ehdokkaille ovat. Mutta Musk on kyllä tässä väärässä. Jos yhtään on poliittista vedonlyöntiä voitollisesti harrastanut - enkä tällä viittaa siihen ilmiselvimpään esimerkkiin eli 2020 vaalien jälkeiseen vedonlyöntiin - niin tietää että markkinat ovat jäätävän epätehokkaat ja ihan peruslogiikalla ja statistiikka-analyysillä on helppo peitota isotkin markkinat. 2024 pitäisi ainakin teoriassa olla kaikkien aikojen kannattavin presidentinvaalimarkkina kiitos Polymarketin ja kryptohupiukkojen. Jos ennen on ns. hupipelaajia ajateltu massoina, jotka painavat kympin-pari suosikkijoukkueelleen, niin nyt markkinoita liikuttelee miljoonia tai jopa kymmeniä dollareita betsaavia tilejä joiden motivaatioita voi vaan arvailla. Mutta ns. smart money siellä ei ole kyllä puikoissa.

Muokkaus: Nimimerkki yllä ehti ensin.

Yhdysvaltojen presidentinvaalien vedonlyöntiin voi myös hyödyntää erilaisia vedonlyöntibonuksia. Parhaat tarjoavat ekstraa oman talletuksesi päälle, jolloin voit asettaa astetta suurempia tai useampia vetoja.


USA Presidentinvaalit Vedonlyönti 2024


Rahaton vedonlyönti käyntiin. En voi uskoa, että Hilary Clintonin päihittäisi suustaan sammakoita päästelevä Donald Trumpin, mutta nuolaista en tohdi ennen kuin tipahtaa. Yhdysvaltoja on ravisteltu niin kovaa, että rasistiset kommentit, naisia alentavat tolvaisut ja huono käytös ovat muutosta penääviltä Trump-suosijoilta jääneet huomiotta. Jos Donald astuisi valtaan, sitä - muutosta ja mullistuksia - olisi tosiaankin luvassa politiikan tantereen muuttuessa tositeevee parodiaksi.

USA presidentinvaalit vedonlyönti

Polymarketissa vedot tehdään stablecoineilla, joiden nimellisarvo on yksi dollari. Jokaista vetosopimusta kohden - eli vastausta kyllä/ei vaikka kysymykseen "Voittaako Trump 2024 presidentinvaalit?" - vedonlyöjä saa dollarin, jos vastaus osoittautuu oikeaksi ja menettää rahansa, jos vastaus osoittautuu vääräksi. Vedonlyöjä voi myös myydä lyöntisopimuksensa kesken kisan ennen lopullista ratkaisua, jolloin hän voi poistua vedonlyönnistä joko voitolla tai tappiolla.

USA presidentinvaalit vedonlyönti & kertoimet 2024

Presidentinvaali kertoimet vedonlyönti Harris vs Trump ovat heilahdelleet voimakkaastikin viime kuukausien aikana, mikä johtuu pitkälti viime hetken muutoksista ehdokasasettelussa. Harrisia jo kesäkuussa veikanneet ovat voineet onnistua haalimaan lapulleen jopa 70-kertoimia.

Kiinnostaako vedonlyönti USA:n presidentinvaaleissa?

USA presidentinvaalit kertoimet ovat vahvasti Trumpin voiton puolella. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä että Trump varmasti voittaisi, sillä kyseessä on vain vedonlyöjien mielipide. Pääasiassa vedonlyöjät kuitenkin ovat oikeassa pitkällä aikavälillä. Alta näet suosituimmat kertoimet niin voittajiin ja puolueisiin, kuin myös tärkeimmät osavaltiokohtaiset kertoimet.

USA Presidentinvaalit Vedonlyönti 2020 | Kertoimet & Vinkit!

Yhdysvaltain presidentinvaalit vedonlyönti ehdokkaita on toki Trumpin ja Harrisin lisäksi muitakin. Vedonlyöjät eivät juuri usko muiden ehdokkaiden mahdollisuuksiin, jonka vuoksi USA presidentinvaalit kertoimet keskittyvätkin näin loppusuoralla enää kahteen kärkinimeen.