Tähän videoon saimme mukaan vedonlyöntiammattilaisen Juuso Tikanojan
Yksinäistä touhuahan tämä väkisinkin on kauden aikana, mutta suoranaisesti itse ammattilaisuuteen ei juuri muita haittoja löydy omalta osaltani. Maksullisen vihjepalvelu onkin sitten ihan eri asia, sillä se ajoittain aiheuttaa kovankin stressin, kun tietää että omat arviot ratkaisevat yöstä toiseen jopa satojen tuhansien eurojen suunnan. Tämä kuitenkin on oma valintani, sillä vastuu ja huoli muiden menestyksestä motivoivat myös itseäni antamaan päivästä toiseen kaikkeni arvioiden eteen ja varmasti estää kaikki mahdolliset lepsuilut, jotka saattaisivat tulla kyseeseen, mikäli pelissä olisi vain omia rahojani. Hyvänä puolena kuitenkin on se, että voin jokaisen kauden jälkeen päättää, että mikäli maksullisten vihjeiden tuottamisen aiheuttama etu suhteessa haittoihin on laskenut liikaa pistää lapun luukulle. Mainitsin jossain blogitekstissä rauhoittavien lääkkeiden ja unilääkkeiden käytöstä, niin moni tuntuu pitävän näitä muutamia tabletteja suunnilleen pahimman luokan narkomaanitoimintana, jossa työpöydän alla kouristellen etsin suonta mihin nämä kovat huumeet voisin piikittää sen seurauksena kun Kobe Bryantin buzzer beateri ei uponnut. Mieluimmin luonnollisesti olisin ilman lääkkeitä, mutta asia ei vaan ole niin yksinkertaista, kun ne jotka neuvovat, että kuuma lasi maitoa ennen nukkumaan menoa tai mukavien asioiden ajattelu toimisi myös minun ongelmiin kuten heillä. Paniikkihäiriö esimerkiksi ei ole sellainen asia, joka katoaisi kun ajattelisi niityllä tanssivia menninkäisiä, eivätkä ne oireet ole mitenkään liitoksissa vedonlyöntini kanssa.
Vedonlyöntisivustot tarjoavat uusille ja jo pidemmän aikaa sivustolla pelanneille pelaajille erilaisia vedonlyöntibonuksia ja muita etuja kuten ilmaisvetoja. Ammattilaispelaajalle nämä tuovat usein erinomaisia mahdollisuuksia ansaita lisää sivuston tarjoamien rahanarvoisten etujen kautta. Ota nämä avoimin mielin vastaan, sillä vedonlyönnissä kierrättäminen on huomattavasti helpompaa kuin kasinolla. Varsinkin kun tunnet lajit ja kohteet.
Ammattilaisuus on jatkuvaa opettelua, oman kärsivällisyyden treenaamista ja järkevää pelikassan hallintaa. Tarvitaan vuosien kokemus ennen vedonlyönnin ammattilaisuutta ja tuolla pelkällä kokemuksellakaan ei ammattilaisuus ole mitenkään selvä asia. Pelikohteiden todennäköisyyksien laskeminen on myös asia, jota ei sovi aliarvioida.
ammattilaisuuteen ylikertoimen ja vedonlyöntisyndikaatin kautta ( ..
Panoksia toki kannattaa hajauttaa useampaan eri kohteeseen, mutta vedonlyönnissä määrä ei mitenkään korvaa laatua. Mikäli hyviä, omasta mielestäsi pelattavia kohteita ei ole tarjolla, kannattaa vakavasti harkita kannattaako pelata ollenkaan. Suosituksena on panostaminen nimenomaan selkeisiin ylikertoimiin. Pelaa niistä lajeista ja otteluista, jotka parhaiten tunnet. Älä lähde sooloilemaan vieraan sarjan kohteisiin, jos et tunne liigaa tai kyseistä lajia.
Kyllä voi. Vedonlyöntiammattilaisuus koostuu kuitenkin todella monesta asiasta, jotka tulee hallita, joten ammattilaisuus vaatii vuosien työn ja jatkuvaa työntekoa.
Pelikassan hallinta on yksi tärkeimmistä ammattimaisen vedonlyönnin aiheista. Pelikassa ei ole rajaton, joten siitä on pidettävä koko ammattilaisuran ajan hyvää huolta. Suurin syy pelaajan ”katkeamiseen” on nimenomaan pelikassan huolimaton hoitaminen. Monen ammattilaisen antama vinkki pelikassan hoitoon on se, että koskaan ei saisi panostaa yli 5 % olemassa olevasta kassasta. Esimerkin avulla tämä tietää sitä, että 200 euron kassasta et saa panostaa kuin maksimissaan 10 euroa kerralla, 100 euron pelikassasta 5 €.
Vedonlyönti ammattina vaatii pelaajalta strategiassa pysymistä ja tunteiden asettamista syrjään. Ammattilaisen tulee tehdä kovia ratkaisuja ja analysoida kohteita ilman henkilökohtaisia suhteita lajiin tai joukkueisiin. Myös pelikassan kanssa pelaajan tulee noudattaa tarkkaan omaa strategiaa.
Miksi vedonlyönti on suomalaisille niin kannattavaa
Moni ei tule ajatelleeksi miten ison työn vedonlyöntiyritysten kerroinlaskijat tekevät jokaisen kohteen eteen. Moni ammattilaisuudesta haaveileva ei myöskään välttämättä osaa arvioida sitä, miten paljon pelaajan on tehtävä töitä yksittäisen kohteen eteen, jotta kerroinlaskijan mahdollisen virhearvion voisi napata kiinni.
Miksi vedonlyönti on suomalaisille niin kannattavaa
Pelimaailmassa toki ansaintatulosta auttaa se, että pelitulot ovat tunnetuimmilta pelintarjoajilta verovapaita, mutta kyllä summassa on silti tekemistä. Vedonlyönti ammattina on todella riskialtista ja vakiotuloa ei ole. Jokainen euro on tehtävä itse, vetovoitoilla. Ammattilaisuus on myös todella pitkäjänteistä ja kaikille tulee ala- ja ylämäkiä. Kestääkö esimerkiksi oma kassasi parin kuukauden alamäen kun Valioliigassa pelataankin ihan miten sattuu?
Mikä on kannattavin vedonlyöntimenetelmä
Vedonlyönnin ammattilaisella on tili useimmilla netin suurimmilla . Pelaaja on valmiina lyömään vetoa, jos jollain sivustolla on markkinoiden kertoimista poikkeava kerroin. Vedonlyönnissä ns. varmaa tuloa ei ole, joten tässä mielessä paineet menestymiseen ovat kovat.
Suomalainen vedonlyönti kirjallisuus apuna ammattilaisuuteen
Sarjojen tuntemus on tärkeä vedonlyöntiä harjoitettaessa. Ammattilaisen työtehtäviin kuuluu eri vetofirmojen kertoimien vertailu ja luonnollisesti myös omien arvioiden luominen. Ylikertoimet ovat ammattilaiselle erittäin arvokkaita kertoimia, näillä ja kertoimia vertailemalla se tili usein tehdään.
Vedonlyönnistä ammatti? Vaikeaa, mutta mahdollista
Pelaaminen ja vedonlyönti harrasteena ovat todella mainioita asioita ja suorastaan kannustamme siihen, mutta jos peliammattilaiseksi aiot, on se kova juttu. Kyllähän se raha helpommallakin varmasti tulisi, mutta adrenaliinin ja riskien perään haikaileville peliammattilaisuus voi olla juuri se oikea unelma-ammatti.