Vakioveikkausta voi pelata kahdella eri tapaa:


Vakioveikkausta pelataan muutamasta syystä. Ensinnäkin kyseessä on erittäin hauska peli. Vaikka palautusprosentti huiteleekin todella matalalla, pääsee pelaaja pohtimaan monen eri ottelun voimasuhteita ja halutessaan myös katsomaan pelit myöhemmin tv-ruudulta.


Toiseksi Vakion pelaaminen on hyvä valinta siksi, että panoskoot ovat todella pieniä. Yhteen Vakio riviin panostetaan hieman kohteesta riippuen 0,10 € – 0,25 €, joten hyvin pienellä sijoituksella saa reilusti hupia lauantai-iltaan tai johonkin muuhun hyviä Vakio kohteita tarjoavaan päivään.

Vakion suosio ei ole noista päivistä suinkaan laskenut. Kyseessä on edelleen yksi niistä peleistä, joiden ansiosta Veikkaus pystyy vielä sinnittelemään mukana alati kiristyvässä kilpailutilanteessa. Näin siitä huolimatta, että Vakioveikkauksen palautusprosentti on ennen jackpot-osuuksia ainoastaan 65 %.

Vakiovihjeet Pivekunkulta: Suomen parhaat Vakio 1 vihjeet!

Kolmanneksi tällä pienellä panoksella voi voittaa todella suuria summia. Vakioveikkauksen päävoitto on noussut suurimmillaan miljoonaan euroon, joka voitettiin vuonna 2021. Mahdollisuus voittaa miljoona muutaman kymmenen sentin panoksella on tietysti houkutteleva, ja juuri tähän Vakion suosio Suomessa pitkälti perustuukin.

Kuten palautusprosentista voi päätellä, ei Vakioveikkauksen pelaaminen puhtaasti järkisyistä ole kovinkaan hyvä idea. Pelistä voittaa suurempia summia todella harvoin, jopa harvemmin kuin monivedosta, eikä voitolle jääminen pitkällä tähtäimellä

Jos panostat rahasi Vakioveikkauksen sijaan laadukkaisiin single-kohteisin, kuten Moneylineen tai tasoitusvetoihin, voitat huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä. Vakiota ei voikaan oikeasti pitää osana mitään voittavaa vedonlyönnin strategiaa, vaan kyseessä on nimenomaan viihdepeli.

Vaikka äkkiseltään voisi kuvitella, että pitkäveto tai tulosveto syntyi ennen Vakiota, niin näin ei kuitenkaan ole. Vakioveikkaus on Veikkauksen ensimmäinen vedonlyönnin pelimuoto, josta päästiin nauttimaan ensi kertaa jo 1940-luvulla.


Vakioveikkausta on pelattu Suomessa jo vuodesta 1940 lähtien

Vakioveikkauksessa veikataan tavallisesti 13 jalkapallokohteen tuloksia muodossa 1X2. Voittoon vaaditaan yleensä vähintään 10 oikein tulosta, mutta lopullinen Vakion voitonjako riippuu aina rivin vaikeudesta. Mitä vaikeampi rivi, sitä enemmän 13 oikein tuloksella voittaa, ja sitä varmemmin jo 10 oikein riittää pienempään voittoon.

Vakiovihjeet | Vakioveikkaus ja ohjeet pelin pelaamiseen

Itse vakion seuranta on helppo suorittaa sitä mukaan, kun pelien lopputulokset varmistuvat. Tiedot päivittyvät vedonlyöntisivustosta riippumatta yleensä minuuteissa.

Vakioveikkaus – Parhaat vinkit Vakioveikkaukseen 2024

Yllä olevat vedonlyöntisivustot tarjoavat monipuoliset vakioveikkaus kohteet ja korkeat kertoimet. Tarjolla on myös erilaisia , joiden avulla saat boostattua sekä pelikokemustasi että voittomahdollisuuksiasi. Vakioveikkaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin yksinkertainen, 1×2 vedonlyönnin muoto, joka onnistuu käytännössä kaikilla vedonlyöntisivuilla.

Ylen uutiset aiheesta ”Vakioveikkaus” nopeasti ja luotettavasti.

Lähes jopa legendaarisen maineen saanut Vakioveikkaus on ollut pelattavissa Suomessa jo 1940-luvulta lähtien. Tällöin suomalainen juoksijalegenda Paavo Nurmi täytti ensimmäisen Vakio-kupongin. Alkuun pelistä käytettiin nimeä Voittajaveikkaus, kunnes vuonna 1951 se muutettiin nykyiseen muotoonsa.

7 Ohjetta Vakioveikkauksesta Voittamiseen

Suomalaiseen lauantai-iltaan kuuluvat olennaisena osana makkara, sauna ja Vakioveikkaus-lapun täyttäminen. Tämä legendaarinen vedonlyöntimuoto on ollut pelattavissa jo yli 80 vuoden ajan, ja sitä pelataan perinteisesti Veikkaus-peliyhtiöllä. Nykyään Vakioveikkausta on saatavilla myös joillakin .

Synonyymejä sanalle vakioveikkaus

Kuten sanottua, Vakioveikkausta pelataan pitkälti Veikkauksen järjestämänä pelinä. On kuitenkin mahdollista päästä pelaamaan Vakioveikkauksen kaltaisia pelejä myös ulkomaisilla peliyhtiöillä. Tällöin Vakio lappusi ei tietenkään osallistu Veikkauksen voitonjakoon, vaan pelaat voitoista kyseisen pelaajia vastaan.