Suomi aihemerkkejä Urheilu ovh 19,95€ | Suomen Filateliapalvelu Oy
Vuosina 2009–2010 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisista lapsista ja nuorista 92 prosenttia harrastaa jonkinlaista liikuntaa. Urheiluseurojen toiminnassa on mukana 424 000 lasta ja nuorta eli 43 prosenttia Suomen 3–18-vuotiaista. Yleisin tapa harrastaa liikuntaa on kuitenkin seuratoiminnan ulkopuolella lasten ja nuorten omissa kaveriporukoissa. Harrastuspaikasta riippumatta suosituin urheilulaji on .
Kiinnostavimmat urheilulajit suomalaisten mielestä ovat 2006–2015 tehtyjen haastattelututkimusten mukaan jääkiekko, yleisurheilu ja hiihto. Kärkikolmikkoa seuraavat lajit ovat vaihdelleet suomalaisten menestyksen mukaan siten, että mäkihypyn suosio on laskenut ja ampumahiihdon suosio kasvanut. Myös Formula 1 -kilpa-autoilu on ollut monena vuonna kärjen tuntumassa.
Yleisurheilun rinnalla perinteisiä menestyslajeja Suomelle ovat olleet ja . Yleisurheilumenestyksen hiipuessa näissä lajeissa menestystä on tullut näihin päiviin asti. 1990- ja 2000-luvulla menestystä on tullut myös , , ja .
Urheilu-Suomi (TV Series 2017– )
Yleisurheilun MM-kisoissa Suomi on saanut kaikkiaan 17 mitalia, joista kahdeksan on tullut keihäänheitosta. Ensimmäisen keihäskullan sai 1983.
Suomi osallistui kesäolympialaisiin 26. kerran vuonna 2016, kun lasketaan mukaan. Ylivoimaisesti eniten mitaleita ovat saaneet kestävyysjuoksija , 12 kappaletta, ja voimistelija , yhdeksän kappaletta. Suomi on saanut kesäkisoista yhteensä 102 kultamitalia, mutta suurimman osan niistä ennen toista maailmansotaa. Suomalaisten leipälajeja ovat olleet keihäänheitto, pitkänmatkanjuoksu ja paini. Vuosien 1920 ja 1936 välillä pidetyissä viisissä olympialaisissa suomalaiset saivat viidestä 1 500 metrin ja sitä pidemmästä, nykyisin olympiaohjelmaan kuuluvasta juoksumatkasta 16 kultamitalia. Vuonna 1920 Suomi saavutti keihäänheitossa neloisvoiton, ja lisäksi kolmoisvoittoja on yleisurheilusta neljä, maastohiihdosta yksi ja voimistelusta yksi – viimeksi mainitussa kaikki kolme suomalaista saivat tasatuloksella kultamitalin. Vuoden 1948 olympialaisissa Suomi oli paras maa voimistelussa ja vuonna 1952 melonnassa.
Kilpaurheilu alkoi yleistyä 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäiset yleiset hiihtokilpailut järjestettiin Tyrnävällä 23. maaliskuuta 1879. Ulkomailla suomalaiset kilpailivat ensimmäisen kerran 1892 Tukholmassa, missä suomalaiset hiihtäjät Juho Ritolan johdolla ottivat kolmoisvoiton 30 kilometrin matkalla. 1800-luvun lopussa Suomessa oli 341 urheiluseuraa tai alajaostoa, joissa harrastettiin yli kahtakymmentä urheilumuotoa. Suosituimmat urheilumuodot olivat ammunta, purjehdus, luistelu, voimistelu ja hiihto.
Suomi osallistui talviolympialaisiin 23. kerran vuonna 2018. Neljä urheilijaa on saanut seitsemän mitalia talvikisoista: maastohiihtäjät 1984–1994, 1952–1960 ja 1960–1968 sekä pikaluistelusta 1920-luvulla.
Urheilu Liput ja tapahtumien päivämäärät | Ticketmaster Suomi
Urheilu-Suomi on tarina suomalaisesta huippu-urheilusta. Urheilun huiput kertovat mitä historian ratkaisevilla hetkillä oikein tapahtui ja mitä oli tapahtumien taustalla. Mukana ovat Jari Litmanen, Patrik Laine, Lasse Viren, Jarkko Nieminen, Matti Nykänen, Kiira Korpi, Juha Kankkunen, Petra Olli ja yli 100 muuta urheilulle antautunutta suomalaista. Tuotanto: Yle Kulttuuri ja Yle Urheilu (2017)