Millaisia kokemuksia teillä on kyseisestä vedonvälittäjästä


Tuo sinun väittämäsi - että alle kolmen kerroin ei voi olla ylikerroin - on täysin naurettava. Kyseisen ottelun odotusarvo on arvioni mukaan 1.27 joten jokaisesta sijoitetusta eurosta tulee keskimäärin 1.27 euroa takaisin. Ne jotka tajuavat jotakin vedonlyönnistä, ymmärtävät että kyseinen kerroin todella on ylikerroin. Vedonlyönnillä tuskin rikastuu, mutta olen selvästi voitolla(joka on melko harvinaista). Esim. SSP:llä ehdin pelata ennen kertoimieni laskemista parissa viikossa yhteensä 60 euroa ja takaisin tuli 100 euroa. SSP:llä voi pelata pääasiassa vain yhdistelmiä, joten kyseinen kerroin ei ole kokonaiskerroin vaan hyvä vihje yhdistelmän osaksi.
Peliohjeet:

-Yhdistelmiä kannattaa pelata vain silloin kuin kaikki vedot omaavat voitollisen odotusarvon. Yksikin huono veto tekee helposti koko rivistä tappiollisen. 100-200 kertoimisia yhdistelmiä ei ole järkeä pelata, sillä sellaisen osumista voit joutua odottamaan jopa vuosia, huonolla onnella ikuisuuden.

-Pelaa kohteita myös yksittäisinä, sillä on todennäköisempää, että yksittäinen kohde osuu kuin yhdistelmä, eikä aina löydy kuin yksi ylikerroin.

-Voittoa se on se pienikin voitto.

Vähän epäilen, että vedonlyöntisi on ollut tappiollista, kun perusasiat ovat noin kehnosti hallussa.


2 Diego Zenatti (jäljempänä vastaaja) hoitaa kansallisen tuomioistuimen mukaan vedonlyöntitietojen välittämiseen erikoistunutta keskusta, ja hän on harjoittanut maaliskuusta 1997 lähtien Italiassa välitystoimintaa SSP Overseas Betting Ltd:n (SSP) lukuun, joka on brittiläinen vedonlyöntiin erikoistunut yhtiö. Vastaaja välittää italialaisten asiakkaiden vedonlyöntejä, jotka koskevat ulkomaisia urheilukilpailuja, lähettämällä telefaksilla tai Internetin välityksellä asiakkaiden täyttämiä lomakkeita, joissa on liitteenä jäljennös pankkisiirtolomakkeista. Vastaaja myös vastaanottaa SSP:n telekopioita, jotka hän toimittaa näille asiakkaille. Vastaaja väittää, että hän toimii yksinomaan välittäjänä eikä osallistu vedonlyöntitoimintaan ja väittää, että hänellä ei ole vaikutusvaltaa vedonlyöntisopimusten ehtoihin, jotka asettaa SSP Lontoossa. Vastikkeena vastaaja saa prosenttiosuuden hänen SSP:lle välittämiinsä vedonlyönteihin perustuvasta liikevaihdosta. Vastaaja väittää, että hän ei toimi pelkästään SSP:n lukuun, ja kuvailee hoitavansa tietojenvälitystoimistoa, jonka palveluja voivat käyttää kaikki henkilöt, jotka haluavat välittää tietoja joko Italiassa tai ulkomaille.

10 Kansallinen tuomioistuin katsoo, että vastaajan SSP:lle italialaisten asiakkaiden lukuun välittämät vedonlyöntisopimukset on siviililain 1327 §:n 1 momentin mukaan tehty Italiassa, koska siellä vedonlyöjä hyväksymällä vedonlyönnin välittäjän yleisölle tekemän tarjouksen aloittaa täytäntöönpanon asettamalla panoksen ja maksamalla vaaditun summan. Kansallisen tuomioistuimen mukaan asiassa on siis sovellettava vuoden 1931 asetuksen 88 §:n 1 momenttia, koska vedonlyöntisopimuksen tekemisellä on tämä yhteys Italian alueeseen.

Joka listalta tuntuu löytyvän useampia todella hurjia ylikertoimia

13 Vastaaja väittää, että hänen toimintansa ei ole Italian lainsäädännön mukaan laitonta, koska hän ei itse järjestä vedonlyöntiä. Hän vertaa toimintaansa yksityisten toimintaan, kun he Internetiä tai luottokortteja käyttäen lyövät vetoa. Vastaaja väittää myös, että vedonlyöntisopimuksiin sovelletaan Yhdistyneen kuningaskunnan eikä Italian oikeutta. Vastaajan mukaan vedonlyöntisopimus syntyy, kun vedonlyöntimaksu maksetaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joten Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimet ovat toimivaltaisia ratkaisemaan italialaisten vedonlyöjien ja SSP:n väliset sopimusperusteiset riita-asiat.

17 Komissio ja huomautuksia esittäneet jäsenvaltiot väittävät, että vedonlyönti on taloudellista toimintaa, johon tässä tapauksessa sovelletaan palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia yhteisön oikeussääntöjä. Merkitystä ei niiden mukaan ole sillä, onko vastaajan toiminta Italian oikeuden mukaan vedonlyönnin järjestämistä tai liittyykö tähän toimintaan Italian yksityisoikeuden soveltamisalaan kuuluvien sopimusten tekemistä, kun ratkaistaan, voiko Italian tasavalta yhteisön oikeuden mukaan estää toiminnan sillä perusteella, että toiminta on kiinteästi sidoksissa vedonlyöntitoimintaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Komissio ja Ruotsin kuningaskunta pohtivat mahdollisuutta soveltaa sijoittautumisvapautta koskevia perustamissopimuksen määräyksiä vastaajan ja SSP:n välisistä suhteista riippuen. Komissio huomauttaa, että sijoittautumisoikeutta voidaan käyttää riippumattoman asiamiehen välityksellä, jolla on valtuudet toimia pysyvästi toisessa jäsenvaltiossa,(9) mutta lisää, että lopputulos on sama molemmissa tilanteissa.

Tuo sinun väittämäsi - että alle kolmen kerroin ei voi olla ylikerroin - on täysin naurettava. Kyseisen ottelun odotusarvo on arvioni mukaan 1.27 joten jokaisesta sijoitetusta eurosta tulee keskimäärin 1.27 euroa takaisin. Ne jotka tajuavat jotakin vedonlyönnistä, ymmärtävät että kyseinen kerroin todella on ylikerroin. Vedonlyönnillä tuskin rikastuu, mutta olen selvästi voitolla(joka on melko harvinaista). Esim. SSP:llä ehdin pelata ennen kertoimieni laskemista parissa viikossa yhteensä 60 euroa ja takaisin tuli 100 euroa. SSP:llä voi pelata pääasiassa vain yhdistelmiä, joten kyseinen kerroin ei ole kokonaiskerroin vaan hyvä vihje yhdistelmän osaksi.
Peliohjeet:

-Yhdistelmiä kannattaa pelata vain silloin kuin kaikki vedot omaavat voitollisen odotusarvon. Yksikin huono veto tekee helposti koko rivistä tappiollisen. 100-200 kertoimisia yhdistelmiä ei ole järkeä pelata, sillä sellaisen osumista voit joutua odottamaan jopa vuosia, huonolla onnella ikuisuuden.

-Pelaa kohteita myös yksittäisinä, sillä on todennäköisempää, että yksittäinen kohde osuu kuin yhdistelmä, eikä aina löydy kuin yksi ylikerroin.

-Voittoa se on se pienikin voitto.

Vähän epäilen, että vedonlyöntisi on ollut tappiollista, kun perusasiat ovat noin kehnosti hallussa.

22 Vastaajan kotipaikka on Italiassa. Voidaan kuitenkin katsoa, että hänen toimintansa on rajat ylittävää palvelujen tarjoamista kahdelta osin: hän välittää Italiassa olevien asiakkaiden vedonlyöntejä SSP:lle ja toimii SSP:n lukuun Italiassa. Niin sanotun matkaopas-oikeuskäytännön perusteella voidaan katsoa, että ensin mainittu rajat ylittävä taloudellinen toiminta voi olla palvelu, vaikka henkilöllä, joka on sen suorittanut, ja henkilöillä, joiden lukuun se on suoritettu, on kotipaikka samassa jäsenvaltiossa.(15) Perustamissopimuksen järjestelmässä palvelut ovat kuitenkin taloudellisen toiminnan jäännösluokka, sillä palveluja koskevat määräykset ovat toissijaisia sijoittautumisoikeutta koskeviin määräyksiin nähden.(16) Sijoittautumisen käsite on laaja ja siihen sisältyy mahdollisuus osallistua pysyvästi ja jatkuvasti muun kuin sen jäsenvaltion taloudelliseen elämään, josta talouden toimija on peräisin, kun taas palveluja tarjotaan yleensä tilapäisesti.(17) On antoisaa katsoa, mitä yhteisöjen tuomioistuin toteaa tältä osin asiassa Gebhard antamassaan tuomiossa:


SSP haluaa Veikkauksen kilpailijaksi

Vuoksenmaa aloitti vedonlyönnin parissa jo kouluikäisenä, siirtyen myöhemmin myös urheiluvedonlyöntiin. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Vuoksenmaa opiskeli muutaman vuoden matematiikkaa , työskennellen samaan aikaan ravivihjaajana. 1980-luvun puolivälissä hän lopetti opinnot ja siirtyi kertoimenlaskijaksi brittiläiselle SSP Overseas Betting -vedonlyöntiyhtiölle . Palattuaan Suomeen Vuoksenmaa perusti vuonna 1993 urheiluvedonlyöntivihjeitä myyvän European Sports Betting Consultants (ESBC) -yrityksen.

Join Facebook to connect with Ssp Betting and others you may know

24 Merkittävin ero käsiteltävänä olevan asian ja asian Schindler välillä on se, että asiassa Schindler oli kyse kyseessä olleen uhkapelin eli suurten arpajaisten ehdottomasta kiellosta. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että tämä kielto on erotuksetta sovellettava rajoitus.(24) Italian lainsäädännössä puolestaan sallitaan urheilukilpailujen vedonlyönnin järjestäminen tietyissä tilanteissa. Vaikka tämä tehdään myöntämällä poikkeus yleisesti sovellettavasta kiellosta, kyseessä tuntuu olevan ennen kaikkea järjestettyjen vedonlyöntipalvelujen tarjoamiselle (tai mahdollisesti vedonlyöntiyritysten perustamiselle) asetettu rajoitus, jonka toteuttamiskeinona on erityis- tai yksinoikeuksien myöntäminen kahdelle elimelle eli CONI:lle ja UNIRE:lle.(25) Näistä kahdesta UNIRE:lla on enemmän merkitystä, sillä ei vaikuta siltä, että CONI järjestäisi yksittäisiä kilpailuja koskevaa vedonlyöntiä muuten kuin järjestämiensä yleisten kilpailujen yhteydessä. Koska SSP:n ja vastaajan toiminnan rajoittaminen vaikuttaa suoraan pääsyyn Italian vedonlyöntimarkkinoille, rajoitukseen sovelletaan ilman muuta EY:n perustamissopimuksen 59 artiklan ensimmäistä kohtaa.(26)

SSP Group: Viimeisin osakekurssi

29 Täysin riippumatta tällaisen vertailun tuloksista on kuitenkin epäiltävä, onko tarpeen kieltää järjestettyä vedonlyöntiä kuluttajansuojaan ja rikosten estämiseen perustuvien syiden perusteella silloin, kun kyse ei ole UNIRE:n ja CONI:n erityis- tai yksinoikeuksiensa turvin järjestämästä toiminnasta, juuri sillä perusteella, että urheilukilpailujen vedonlyönti on Italiassa laillista näiden kahden elimen vastuulla. Voidaan olettaa, että viranomaisten mielestä näiden kahden elimen rahapelitoimintaa valvotaan riittävästi nämä syyt huomioon ottaen ilman, että toimintaa on tarpeen kieltää täysin. Jos kansalliselle tuomioistuimelle ei esitetä näyttöä siitä, että vastaajan SSP:n kanssa suorittamiin toimiin liittyy jokin erityinen uhka, jota ei voida torjua soveltamalla näiden kahden oikeusjärjestelmän mukaisia valvontamenetelmiä, minkä takia petosten ja rikollisuuden vaara on suurempi kuin puhtaasti kotimaisessa toiminnassa, on pääteltävä, että vedonlyönnin keräämisen kieltäminen, jos se ei tapahdu muutaman, luvan saaneen väylän kautta, on ylimitoitettu rajoitus, joten sitä ei voida perustella näillä perusteilla. Mielestäni pelkästään se seikka, että kyseessä oleva vedonlyönti tapahtuu rajojen yli, ei sinänsä ole riittävä peruste tiukemmalle rajoitukselle.