Kansainvälisen jalkapallon kesän siirtoikkuna sulkeutui perjantaina


Euroopan suursarjoissa, erityisesti Englannissa tammikuun siirtoikkunan viimeinen päivä (eng. transfer deadline day) kerää aina valtavan mediahuomion. Se on usein ikkunan vilkkain siirtopäivä, jonka aikana pelaajia lennätetään ympäri Eurooppaa ja maiden sisällä, sekä sopimuspapereita lähetetään viimeisten minuuttien aikana rekisteröitäväksi jalkapalloliitoille.


Manchester United teki siirtoikkunan toisen merkittävän hankintansaJalkapalloseura Manchester United vahvisti hetki sitten siirtoikkunan toisen merkittävän hankintansa.

Tulevan tammikuun siirtoikkunassa vaikuttanee poikkeuksellisen paljon talven MM-turnaus. Normaalisti kesäisin nähtävät jalkapallon MM-kisat ovat vuoden 2022 poikkeuksellisen järjestämisaikataulunsa vuoksi tuoreina muistissa. Voi olettaa, että pelaajien suoritukset turnauksessa saavat entistä enemmän painoa tammikuun siirtokuvioissa.

Jalkapallon siirtoikkunat EU:n sisämarkkinaoikeuden ja ..

Iso ja tärkeä poikkeus siirtoikkunasäännöissä koskee pelaajia, jotka ovat olleet sopimuksettomia edellisen siirtoikkunan sulkeuduttua. Heitä eivät siirtoikkunamääräykset koske, ja he ovat vapaita siirtymään uuteen joukkueeseen milloin vain. Suomalaispelaajista esimerkiksi Petteri Forsell on tässä tilanteessa, sillä hänen sopimuksensa turkkilaisen Bursasporin kanssa purettiin elokuussa 2013.

Juventus laittoi 50 miljoonaa palamaan - Italian maajoukkuehyökkääjä siirtyy TorinoonJalkapalloseura Juventus on tehnyt uuden pelaajahankinnan siirtoikkunan viimeisenä päivänä.

Alle 25-vuotiaat suomalaispelaajat ovat saaneet ensimmäisenä siirrot aukeavassa siirtoikkunassa. Ensimmäistä kertaa ulkomaille siirtyvät esimerkiksi Helsingin Jalkapalloklubissa europeleissä edukseen esiintynyt Santeri Väänänen ja Veikkausliigassa mainiosti pelannut Casper Terho. Seinäjoen Jalkapallokerhosta maailmalle ponnistaneen Daniel Håkansin lainasopimus Norjaan muuttui nopeasti pysyväksi siirroksi.

Eurooppalaisen jalkapallon siirtoikkuna sulkeutuu perjantaina 30. elokuuta ja Atleetin futistoimitus päivystää pikkutunneille saakka. Tältä sivulta löydät kaikki tärkeimmät siirtotakarajan tapahtumat ja listauksen kesän isoimmista siirroista


Euroopan suurten jalkapalloliigojen siirtoikkuna lävähtää kiinni ..

Siirtoikkuna tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin pelaajasiirtojen tekeminen on sallittua. Kuitenkin esimerkiksi lainasopimusten teko on sallittua myös muina ajankohtina. Kansainvälinen siirtoikkuna on auki kahdesti vuodessa: sarjakauden päättymisestä 31. elokuuta saakka, sekä tammikuun ensimmäisestä päivästä viimeiseen. Tyypillisesti kansainvälisen siirtoikkunan viimeisenä päivänä tapahtuu eniten siirtoja. Suomessa siirtoikkunat ovat 1.8.-31.8 ja 1.3.-30.4. Aikaisemmin siirtoikkuna oli eurooppalaisten seurojen keskinäinen käytäntö, mutta kaudella 2002/2003 kansainvälinen jalkapalloliitto otti sen sääntöihinsä.

Jalkapallon kansainvälinen siirtoikkuna on umpeutumassa

Alasivuilta löydät kansalliset siirtoikkunat sarjoittain. Lisätietoja pelaajasiirroista ja rekisteröinneistä löydät jalkapallon kilpailumääräyksistä:

jalkapallo #valioliiga #siirtoikkuna”

Jalkapallon kesän siirtoikkuna sulkeutui viime yönä. Tänä vuonna rikottiin jälleen ennätyksiä, sillä joukkueet tuhlasivat rahaa enemmän kuin koskaan. Jotkut saivat houkuteltua joukkueeseensa kovia nimiä, kuten oheisesta listasta huomaamme.