Autourheilu, WRC: Ruotsin MM-ralli 2023 livetulokset, otteluohjelmat


Klo 7.54: Huomenta rallikansalaiset! Tervetuloa mukaan jännittämään Ruotsin MM-rallin lauantaipäivän tapahtumia. Suora lähetys käynnistyy MTV Max -kanavalla ja MTV Katsomo+ Urheilussa kello 8.30 ja päivän ensimmäinen erikoiskoe klo 8.45. Sää näyttää lauantaina huomattavasti perjantaita poutaisemmalta. Lämpötila on nyt Uumajassa kolme astetta pakkasen puolella.


Suomen oli lähellä katkaista ruotsalaisten voittoputken. Mäkinen ja hänen ruotsalainen tallitoverinsa Kenneth Erikssonin olivat ajaneet rallin johdossa tiukasti kilpaa keskenään. Lauantain päätteeksi Eriksson johti yhdellä sekunnilla, ja tallipäällikkö antoi tallimääräyksen, että tilanne on rauhoitettava ja sijoitukset pidettävä maaliin saakka. Mäkinen ei tästä pitänyt eikä sunnuntain aluksi näyttänyt välittävän määräyksestä. Hän ajoi päivän aikana selvään yli puolen minuutin johtoon, mutta pysähtyi kuitenkin lähellä viimeisen erikoiskokeen maalia hetkeksi paikoilleen ja luovutti voiton näin Erikssonille.

Kun FIA vuonna 1970 perusti edeltäneen Kansainvälisen valmistajien mestaruussarjan, Ruotsin ralli otettiin heti sen kalenteriin. Samalla rallin virallinen nimi muutettiin englanninkieliseen -muotoon ( ). Kyseisenä vuonna otti ennätyksellisen kolmannen Ruotsin rallin voittonsa. Seuraavana vuonna 1971 ensimmäiseen voittoonsa ajoi puolestaan toinen Ruotsin tulevista maailmanmestareista, ajanut . Blomqvist voitti kahtena seuraavanakin vuonna ja nousi näin nopeasti voittojen määrässä tasoihin Waldegårdin kanssa. sai alkunsa FIA:n varsinainen , ja siten Blomqvistista tuli ensimmäinen MM-rallin Ruotsissa voittanut kuljettaja. ralli peruttiin vuoksi, mutta oli Björn Waldegårdin vuoro palata voittajaksi. 1970-luvun loppuun mennessä niin Waldegårdilla kuin Blomqvistillakin oli molemmilla viisi voittoa.

WRC: Tästä tilanteesta Ruotsin MM-ralli jatkuu lauantaina

Ensimmäisen kerran Ruotsin ralli järjestettiin vuonna 1950 nimellä ( ), ja se ajettiin vuoden valoisimpaan aikaan kesäkuun puolivälissä. Ensimmäisen rallin reitti kulki . Neljännestä järjestämiskerrastaan vuonna 1953 lähtien kilpailu oli osa .

Ruotsin ralli 2024 (virallisesti ) oli kilpailu . Kilpailu järjestettiin 15.–18. helmikuuta 2024 ja kilpailun huoltopaikka oli .