Osta Putous Kausi 1 elokuva (DVD) netistä
Kolmas tuotantokausi alkoi 7. tammikuuta 2012. Ohjelmassa jatkoivat kaikki näyttelijät lukuun ottamatta ja . Heidän tilalleen tulivat ja . Tällä kaudella oli kiertävä juontajuus, jossa näyttelijät juonsivat ohjelman Näytön paikkaan. Toisen kauden tapaan Saariluoma juonsi sketsihahmokilpailun myös kolmannella kaudella. Sketsihahmokilpailun voitti Toivasen esittämä Leena Hefner o.s. Herppeenluoma. Kausi päättyi 3. maaliskuuta 2012 esitettyyn "Putous-UNICEF"-hyväntekeväisyysjaksoon.
Ennen kauden alkua esitettiin erikoisjakso "Putous-hahmoset, missä he ovat nyt?", jossa esiintyi edellisten tuotantokausien sketsihahmoja.
Sketsihahmokilpailun voitti 23. helmikuuta 2013 käydyssä finaalissa esittämä . Viikkoa myöhemmin esitettiin vielä hyväntekeväisyysjakso "Putous-UNICEF".
Putousfanit · 5:22 · Sketsihahmot visailee | Jakso 5 | Putous 15
Kausi 1, 2/4. Kauden toisessa jaksossa luvassa on legendaarista menoa, kun Putous-lavan valloittavat Pilvi Hämäläinen, Jussi Vatanen, Timo Lavikainen, Christoffer Strandberg, Ernest Lawson sekä Mari Perankoski.
Kausi 1, 2/4. Kauden toisessa jaksossa luvassa on legendaarista menoa, kun Putous-lavan valloittavat Pilvi Hämäläinen, Jussi Vatanen, Timo Lavikainen, Christoffer Strandberg, Ernest Lawson sekä Mari Perankoski.
Kausi 1, 3/4. Lavalle nousevat Kiti Kokkonen, Antti Tuomas Heikkilä, Jenni Kokander, Ernest Lawson, Mikko Penttilä ja Christoffer Strandberg. Lisäksi sketsihahmojen marathon ja tulikoe! Illan juontaa Joonas Nordman.
Kausi 1, 3/4. Lavalle nousevat Kiti Kokkonen, Antti Tuomas Heikkilä, Jenni Kokander, Ernest Lawson, Mikko Penttilä ja Christoffer Strandberg. Lisäksi sketsihahmojen marathon ja tulikoe! Illan juontaa Joonas Nordman.
Putous · 1M views ; Putous 2010 - Hahmojen talentit - Jakso 5
Kausi 1, 4/4. Kauden viimeisen jakson kunniaksi lähetyksessä Kiti Kokkonen, Riku Nieminen, Pilvi Hämäläinen, Mikko Töyssy, Jenni Kokander ja Timo Lavikainen. Mukana myös kansanhahmot sekä aina kuumottava näytönpaikka.
Putous Sketsihahmokilpailun Voittajien Voitonhetket (Kaudet 1-13).
Kausi 1, 4/4. Kauden viimeisen jakson kunniaksi lähetyksessä Kiti Kokkonen, Riku Nieminen, Pilvi Hämäläinen, Mikko Töyssy, Jenni Kokander ja Timo Lavikainen. Mukana myös kansanhahmot sekä aina kuumottava näytönpaikka.
Putouksen kuudes tuotantokausi käynnistyi 11.10
Putouksen ensimmäinen tuotantokausi lähetettiin vuonna 2010. Se alkoi 9. tammikuuta ja loppui 27. helmikuuta.
Kaudesta julkaistiin DVD 29. huhtikuuta 2010 ja siitä ilmestyi uusintapainos 5. kesäkuuta 2013, eli samana päivänä jolloin myös DVD julkaistiin. Uusintapainoksessa osa musiikista on vaihdettu tekijänoikeudellisista syistä.
Putous 2020 - Sketsihahmot BB-talossa, osa 1
Vuoden Sketsihahmo, tai paremmin tunnettu nimellä Vuoden Sketsihahmokilpailu on osio Putouksessa joka on saavuttanut ajan saatossa erittäin suuren suosion. Osiossa jokaisella näyttelijällä on yksi etukäteen luotu sketsihahmo, joka kilpailee erilaisissa tehtävissä ja käy juontajan haastateltavana. Kansa, eli tässä tapauksessa koko Suomen kansa äänestää suosikkiansa viikon ajan aina seuraavaan jaksoon saakka, ja vähiten ääniä saanut putoaa ohjelman lopussa. kilpailuun tuli ennen näkemätön muutos, jonka johdosta toisessa ja kolmannessa jaksossa putoavien hahmojen näyttelijät saavat tehdä kilpailuun seuraavaan jaksoon mennessä ns. "kakkoshahmon". Tämän jälkeen kilpailu jatkuu jälleen normaalisti.
Osio on tähän mennessä esiintynyt jokaisella kaudella ja jokaisessa jaksossa lukuunottamatta jaksoja.
Vuoden Sketsihahmo osioon liittyy tehtävien, haastatteluiden ja pudotusten lisäksi myös muun muassa , joka on esitetty kahdeksannessa jaksossa aina toisesta kaudesta lähtien. Kyseisessä jaksossa on myös laulettu lähetyksen loppupuolella hahmojen yhteislaulu jokaisella kaudella.
Sketsihahmot seikkailevat myös , jossa näytetään mitä he ovat puuhailleet .
Tässä he ovat Putouksen 15 kauden sketsihahmot | Jakso 1
Koitamme jatkuvasti lisätä uusia palveluita valikoimaamme, mutta valitettavasti tällä kertaa emme löytäneet yhtään tarjousta elokuvalle "Putous - Kausi 1" netissä. Palaa pian takaisin katsomaan olemmeko löytäneet uusia tarjouksia.
Vuoden sketsihahmokilpailu | Kari Mutanen | Jakso 1 | Putous 15.
Jokainen Putouksen näyttelijä luo hahmon, jolla on aina jokin hokema tai useampi ja tietynlainen puvustus. Hahmoa esitellään aina enemmän tehtävien ja haastatteluiden aikana ja yleensä hahmoihin yritetään tuoda aina jotain uutta. Putouksen sisällä kisailevia sketsihahmoja nähdään usein vain sen yhden kauden verran, mutta jotkut asiat, kuten vaikkapa hokemat jäävät elämään myös Putouksen sisäpuolelle kuten esimerkiksi hokemaan viitattiin toisen kauden -sketsissä ja neljännellä kaudella usein käytettiin hokemaa joko sellaisenaan tai hieman muunneltuna. Jotkut hahmot ovat myös tehneet comebackeja, esimerkiksi neljännen kauden jaksossa nähtiin paljon myös menneiden kausien hahmoja.