Luettelo suomalaisten NHL-pelaajien tiedoista


Seuraavat suomalaiset NHL:ään saatiin kaudella 1979–80; Risto Siltasen, Pekka Rautakallion ja ensimmäisen maalivahdin Markus Mattssonin johdolla. Vuotta myöhemmin olikin jo Jari Kurrin debyytin aika. Kurrin jälkeen uusia suomalaispelaajia hakeutui rapakon taakse lähes joka vuosi.


NHL:n runkosarjasta on pelattu kohta puolet ja on aika tarkastella, miten suomalaispelaajat ovat alkukauden osalta onnistuneet. Suomalaisten joukossa on muutama positiivinen yllätys ja muutamia pettymyksiä. Tutut nimet ovat kuitenkin pistepörssin kärjessä, kuten on odotettuakin.

NHL:ssä pelaa tälläkin kaudella lukuisia suomalaispelaajia. Näistä tuorein Stanley Cup -mestari on Colorado Avalanchen Mikko Rantanen, joka johtaa kauden 2023-24 suomalaisten pistepörssiä.

tässä suomalaisten NHL-pistepörssi

Ensimmäinen suomalaissyntyinen NHL-pelaaja oli Albert Pudas, joka pelasi neljä ottelua kaudella 1926–27. Pudas oli kuitenkin muuttanut Kanadaan jo yksivuotiaana, joten kaudella 1948–49 debytoinut Pentti Lund mainitaan usein ensimmäisenä suomalaisena NHL-pelaajana.

Uusi NHL-kausi käynnistyy tiistaina 10. lokakuuta. Kolmella edellisellä kaudella NHL-kaukaloissa esiintyi enemmän suomalaispelaajia kuin koskaan aikaisemmilla kausilla.

Viime kaudella NHL:ssä torjuntavastuuta kantoi kaikkiaan 10 suomalaismaalivahtia, 13 puolustajaa ja 32 hyökkääjää. NHL-pelaajien kokonaismäärä, 55, on kaikkien aikojen kolmanneksi suurin.

Kokenein suomalaispelaaja alkavalla kaudella on San Jose Sharksin Mikael Granlund. 31-vuotias hyökkääjä siirtyi viime kaudella Nashvillestä Pittsburghiin ja kesällä edelleen San Josen paitaan. Alkava kausi on Granlundille 12:s NHL:ssä. Takana on kaikkiaan 750 NHL-ottelua, joissa Granlund on koonnut 484 pistettä, 14:nneksi eniten suomalaispelaajien vertailussa kautta aikojen.


NHL-historian kaikki suomalaispelaajat esittelyssä

Rantanen kuuluu NHL:n laitahyökkääjien ehdottomaan eliittiin. Tehopisteitä on kertynyt 88, kun pelejä on takana 74. Pistetahti oikeuttaa suomalaisten pistepörssin ylivoimaiseen kärkeen ja koko NHL:ssä sijalle 13.

Suomalaisten NHL-pelaajien kaikkien aikojen All-Star-joukkue

80-luvulla monien suomalaisten NHL-urat jäivät lyhyiksi. Suureenkin rooliin päässeet pelaajat saattoivat palata Suomeen jo vuoden tai parin jälkeen. NHL:n näkyvyyden kasvettua myös sarjaan siirtyvien pelaajien määrä lisääntyi ja urat pitenivät. Nykyään moni pelaaja lähtee kokeilemaan siipiään, vaikkei taustalla olisikaan varausta tai tähtistatusta Euroopassa.

Parhaat suomalaiset NHL-pelaajat, nyt

Eniten pisteitä suomalaispelaajista urallaan on merkkauttanut Floridan kapteeni Aleksander Barkov. Viime kaudella 78 pisteen runkosarjan pelannut 28-vuotias Barkov on koonnut 10 kauden aikana 631 pistettä 664 ottelussaan. Viime kausien pistetahdillaan Barkov on nousemassa suomalaispelaajien kaikkien aikojen pistepörssissä viidennelle sijalle ohi Teppo Nummisen ja Mikko Koivun.

NHL:n tämän hetken parhaat suomalaispelaajat

Tehokkain aktiivipelaaja on ollut Coloradon Mikko Rantanen. Yhdeksännen NHL-kautensa aloittava laitahyökkääjä on pystynyt kolmantena suomalaispelaajana yli pisteen ottelukohtaiseen keskiarvoon (1,05) NHL-urallaan. Jari Kurrin pistekeskiarvo on 1,12, Teemu Selänteen 1,00.

Nhl suomalaisten pistepörssi 22-23

Kausi 2023–24 mukaan lukien, NHL:ssä on pelannut yhteensä 262 suomalaista. Tässä luvussa Lund on laskettu suomalaiseksi, mutta Pudasta ei. Kansalaisuus ja maajoukkueen edustusoikeus ratkaisevat, joten esimerkiksi Ruotsissa syntynyt Jesse Puljujärvi lasketaan suomalaiseksi, mutta monien suomalaissyntyisten pelaajien tilastojen kärkipäässä viihtyvä ruotsalainen Tomas Sandström ei.

Nhl suomalaisten pistepörssi 22-23

Ensimmäinen suomalaissyntyinen pelaaja NHL-ottelussa nähtiin 30. joulukuuta 1926, kun edustanut pelasi ensimmäisen uransa neljästä NHL-ottelusta. Ensimmäisenä Suomen kansalaisena NHL:ssä pelasi , kun hänen edustamansa kohtasi pudotuspeleissä 3. huhtikuuta 1947. Kiekko-oppinsa Lund oli kuitenkin saanut Kanadassa ja hän vaihtoi myöhemmin kansalaisuutensa kanadalaiseksi helpottaakseen USA:n ja Kanadan rajan ylitystä. Ensimmäinen Suomessa kiekko-oppinsa saanut suomalainen NHL-pelaaja oli , joka pelasi ensimmäisen ottelunsa lähes 30 vuotta Lundia myöhemmin 7. lokakuuta 1976. Hagmania seurasivat syksyllä 1979 (10. lokakuuta), (10. lokakuuta), (11. lokakuuta) ja (7. marraskuuta) sekä talvella 1980 (27. tammikuuta).