Yleisurheilun MM-kisat 2023 Budapest
Suomen yleisurheiluliitto tulee nimeämään ensimmäiset suomalaiset urheilijat Tokion MM-kisoihin vuoden 2025 puolella. Suomen joukkueesta ei voi tässä vaiheessa sanoa vielä juuri mitään, vaikka on toki lähes varmaa, että Suomen joukkueessa tulee olemaan mukana Wilma Murron, Oliver Helanderin ja muiden Suomen kärkipään urheilijoiden kaltaisia nimiä. Alla on vielä toistaiseksi Suomen joukkue edellisiin yleisurheilun MM-kisoihin.
MM-yleisurheilu on tulosrajojen puitteissa äärettömän kovatasoinen urheilutapahtuma, sillä tulosrajoja on muutettu selkeästi ylöspäin jo aiemmin käydyistä Dohan MM-kisoista. Suomalaisten kilpailijoiden kannalta yleisurheilun MM-kisat tulosrajat ovat myös Tokiossa todella pahoja. Ne ovat katsottavissa alempana olevasta taulukosta.
Tokion MM-kisojen tulosrajat ovat niin kovat, että urheilutapahtumaan pääsee mukaan vain timanttisen hyviä urheilijoita. Joissain lajeissa on selkeitä ennakkosuosikkeja, kun taas toisissa peli on lähtökohtaisesti enemmän avoinna. Yleisurheilun MM-kisat voittajat eivät tule sisältämään käytännössä varmuudella ainuttakaan suomalaista, mikä on puhtaasti aitoa realismia. Suurimmat ennakkosuosikit ensi vuoden MM-kisoihin selviävät vasta niiden lähestyessä.
Yleisurheilun MM 2023 kisat käytiin Unkarin Budapestissä 19
Suomen viimeisimmän ja 2000-luvun ainoan kultamitalin on saavuttanut keihäänheittäjä Tero Pitkämäki Osakassa 2007.
2000-luvulla mitalikantaan on päässyt eniten maita vuonna 2007 Osakassa, kun peräti 46 maata voitti vähintään yhden MM-mitalin.
Yleisurheilun MM-kisat vetokohteet tarjoavat Tokiossakin hyvät puitteet tavoitella vedonlyönnissä menestystä ja löytää aidosti hienoa pelattavaa. Yleisurheilun MM-kisat vetokohteet käsittävät laajasti kaikki kisasuoritukset vähintään joissain muodoissa. Parhaat vetokohteet yleisurheilun MM-kisoissa tuottavat hienosti positiivista odotusarvoa. Yleisurheilun MM-kisat vedonlyönti sisältää korkean profiilin vetokohteita läpi tapahtuman. Muista katso myös Yleisurheilun MM vihjeet, jos oma tietotaito ei yllä arvioimaan parhaita vetokohteita.
Suurimmat ennakkosuosikit tulevat monessa lajissa Yhdysvalloista, joka nappasi viimeksi Unkarin Budapestissä lähes 30 mitalia. Jotain USA:n ylivoimasta kertoi se, että jenkit sai edellisissä MM-kisoissa 12 kultamitalia ja toiseksi eniten niitä kerännyt kaksikko Kanada ja Espanja neljä kappaletta. Pariisin olympialaisten yleisurheilussa eniten mitaleja nappasi Gabrielle Thomas kolmella kultaisellaan. Noah Lyles voitti viimeksi Unkarin Budapestissä ykkössijan niin miesten satasella kuin 200 metrillä. Naisten puolella samaan pystyi esimerkiksi pidemmillä matkoilla Faith Kipyegon.
On helppo todeta jo tässä vaiheessa, että yleisurheilun MM-kisoissa tulee olemaan myös tulevalla kerralla kohdevalikoimaa ja kertoimia lähes kaikkia muita yleisurheilukisoja enemmän. Kyseessä on vedonlyönnin kannalta pidetty ja odotettu urheilujuhla, jota seurataan meillä kotimaassa tarkkaan myös betsaamisen kannalta. Toki se on vähän latistanut tilannetta, kun Suomen menestyminen on ollut niin heikkoa.
Yleisurheilun nuorten (U20) MM-kisat 2024, Lima
Listauksen pistesijoille yltäneistä suomalaisista löydät kokonaisuudessaan
Yhdysvallat on perinteisesti hallinnut MM-kisojen mitalitaulukkoa.
Katso tästä yleisurheilun MM-kisojen ohjelma ja suomalaiset
Yleisurheilufanit tekevät yhdessä viikon aikana Tokion kaupunkikiertoajelun (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin). Yleisurheilufanien ja Suomen joukkueen tapaamiset ovat myös suunnitteilla. Tästä tietoa lähempänä matkaa.
Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilun MM-kisat
MM-kisat on järjestetty Suomessa kahdesti, sillä Helsinki oli kisaisäntänä myös vuonna 2005.
Yleisurheilun MM-kisahistoriassa Suomi on saavuttanut kultamitaleja seitsemän.
Yleisurheilun MM-kisat järjestettiin Puolan Lublinissa 23.-28.8.2021
Yleisurheiluvaikuttaja toivoo, että myös Suomessa nähtäisiin arvokisojen tuomat edut laajemmin. Sunnuntaina päättyneet Skotlannin Glasgow'ssa järjestetyt hallimaailmanmestaruuskisat saavat Pihlakoskelta kiitosta.
Yleisurheilun MM-kisat 2025 vedonlyönti
Yleisurheilun MM-kisat vedonlyönti tarjoaa pelattavaa myös ensi vuonna laajasti heti ensimmäisestä kisapäivästä lähtien. Vedonlyönti on urheilutapahtuman lähtiessä käyntiin huimasti suurempaa kuin normaalisti muissa yleisurheilukisoissa. Samalla sen kiinnostavuus myös vedonlyönnin kannalta on toisella tasolla. Toki olympialaisissa pidetyt yleisurheilut olivat Pariisissa todella suosittuja myös vedonlyönnin näkökulmasta.
Miksi ensimmäiset yleisurheilun mm-kisat olivat Helsingissä?
Yleisurheilun MM-kisat kuuluu maailman seuratuimpien urheilutapahtumien joukkoon. Kyseessä on valtava urheilujuhla, jossa myös vedonlyönti näyttelee suurta roolia. Vedonlyönti yleisurheilun MM-kisoissa on samassa kastissa muiden globaalien urheilutapahtumien kuten jalkapallon MM-kisojen kanssa.