Jalkapallon MM-finaali keräsi miljoonayleisön Ylen kanaville


Jalkapallon MM-kisojen aikana pelataan yhteensä 104 ottelua. Keskimäärin turnauksen otteluissa on tehty yleensä noin 2,5 maalia per ottelu, mutta on selvää, että turnaus tulee sisältämään sekä maalittomia että maalirikkaita otteluita. Suurimmillaan MM-kisoissa on tehty yhdessä ottelussa 13 maalia, kun USA murskasi Thaimaan vuoden 2019 naisten MM-kisoissa 13-0. Miesten turnauksissa on yhdessä ottelussa nähty enimmillään 12 maalia, mikä tapahtui Sveitsin ja Italian välisessä ottelussa 1950-luvulla. Yhtä lailla lukuisissa otteluissa ei ole tehty maalin maalia, vaan ottelu on jouduttu lopulta ratkaisemaan rangaistuspotkukilpailun avulla.


Vuoden 2022 MM-kisoissa mestaruus meni Argentiinalle, joka voitti ikimuistoisessa finaalissa Ranskan vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Finaali oli todellinen Lionel Messin ja Kylian Mbappen välinen show, sillä supertähdet latoivat maaleja molempiin päihin. Lopulta Messi sai kuitenkin uransa isoimman unelman saavutettua, kun mies johdatti maansa maailmanmestariksi. Samalla Messi sinetöi paikkansa kaikkien aikojen jalkapalloilijana.

🏆 Tiesitkö, että…
yksi joukkue on parhaimmillaan yltänyt kahteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen. Tähän ovat yltäneet miesten puolella Italia (vuosina 1934 ja 1938) ja Brasilia (1958 ja 1962). Naisten MM-kisoissa kaksi peräkkäistä mestaruutta ovat voittaneet Saksa (2003 ja 2007) sekä USA (2015 ja 2019). USA pääsi lähelle vuonna 2023, muttei onnistunut voittamaan kolmatta peräkkäistä jalkapallon maailmanmestaruutta.

Jalkapallon MM-finaali keräsi hirmuyleisön Ylen kanaville

Finaalissa Ranskan viimeiseksi jääneestä neljännestä osumasta vastasi Kylian Mbappe, joka oli kisojen aikaan vasta 19-vuotias. Ranska siirtyi Mbappen maalilla 4-1 -johtoon, mutta Mandzukic kavensi tilanteeksi vain muutamaa minuuttia 4-2 ja noihin lukemiin päättyi myös vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen finaali.

Lisäksi otteluja pelataan Argentiinassa, Paraguayssa ja Uruguayssa, millä juhlistetaan jalkapallon MM-kisojen 100-vuotisjuhlaa ja erityisesti Uruguayssa pelattuja historian ensimmäisiä MM-kisoja. Ensimmäinen ottelu ja juhlavuoden juhlallisuudet järjestetään Uruguayn Montevideossa sijaitsevalla Estadio Centenariolla, jolla pelattiin myös historian ensimmäiset jalkapallon MM-kisat vuonna 1930. Toinen ottelu pelataan Argentiinassa ja kolmas Paraguayssa. Loput ottelut järjestetään Espanjassa, Marokossa ja Portugalissa.

Jalkapallon EM-kisojen 2024 finaalin lähettää Suomessa Yle. Yhtiö näyttää pelin suorana sekä Yle TV2 -kanavalla että Yle Areena -suoratoistopalvelussa. Kumpaakin lähetystä voi katsoa maksutta jokainen, joka asuu pysyvästi Suomessa. Ulkomailla EM-finaalia voi seurata Yle Areenan kautta luomalla Yle Tunnuksen.

Tänä vuonna kaikki jalkapallon maailmanmestaruuskisojen suorat ottelulähetykset pystyy seuraamaan ilmaiseksi Ylen tai MTV:n kanavilla. Yle näyttää otteluista 42 ja MTV 22 kappaletta. Avausottelu ja finaali näkyvät Ylen kautta.


Jalkapallon MM Finaali 1974 Hollanti vs

Yhdysvalloissa on pyritty kehittämään pääsarjaa viime vuosien aikana runsaasti, jotta myös maan jalkapallo menisi eteenpäin. Nyt huuma on poikkeuksellisen kovalla tasolla, koska MLS onnistui houkuttelemaan Lionel Messin Pohjois-Amerikkaan. Argentiinalainen teki sopimuksen Inter Miamin kanssa, joten seuraavat pari vuotta kiima on varmasti ylimmillään MLS:ssä. Myös Kanadan puolelta parhaat joukkueet pelaavat MLS:ää, joten tasokkaita pelejä on luvassa ympäri Pohjois-Amerikkaa.

Jalkapallon EM 2024 finaali ennusteet | EURO loppuottelu veikkaus

Kun ensimmäiset jalkapallon miesten MM-kisat järjestettiin vuonna 1930, vain 13 maata osallistui turnaukseen. Ottelut alkoivat lohkovaiheella, jossa joukkueet oli jaettu neljään lohkoon. Jokaisen lohkon paras eteni pudotuspeleihin, jotka koostuivat vain välieristä ja finaalista. Vasta vuoden 1954 turnauksessa otettiin käyttöön puolivälierät, joihin eteni jokaisen alkulohkon kaksi parasta joukkuetta. Vuosien 1974, 1978 ja 1982 MM-kisoissa pudotuspelien sijasta pelattiin jatkolohkovaihe, johon selvisi jokaisen alkulohkon kaksi parasta. Jatkolohkojen voittajat etenivät finaaliin ja toiseksi tulleet pronssiotteluun. Vuonna 1982 joukkueiden lukumäärä kasvoi 16:sta 24:ään ja neljä vuotta myöhemmin Meksikon kisoissa palattiin normaalimpaan pudotuspelijärjestelmään. 16 maata pääsi pudotuspelien ensimmäisellä kierrokselle, mikä tarkoitti lohkovoittajia, lohkokakkosia sekä parhaita lohkokolmosia. Vuonna 1998 otettiin käyttöön järjestelmä, jota käytettiin vielä vuoden 2022 miesten MM-kisoissa. Vuoden 2026 MM-kisoissa tämä systeemi siirtyy kuitenkin historiaan, kun jalkapallon MM-kisoihin osallistuu ensimmäistä kertaa koskaan 48 maata.

Jalkapallon EM-finaali 2024: Vedonlyönti, joukkueet & televisiointi

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin mustavalkoinen. Englannin jalkapalloliitto haluaa Southgaten jäävän pestiinsä, kävi EM-finaalissa miten tahansa. Southgate on myös nuorentanut tietoisesti maajoukkuettaan, ja viittoittanut tietä joko itselleen tai seuraajalleen. Englannilla on näiden EM-kisojen kolmanneksi nuorin joukkue.

Vuoden 2014 MM-jalkapallon finaali Rio de Janeirossa

Jokaisen lohkon kaksi parasta jatkaa pudotuspeleihin kahdeksan parhaan lohkokolmosen kanssa. Pudotuspeleissä pelataan ensin 32 joukkueen kierros, sitten neljännesvälierät, sitten puolivälierät ja lopuksi välierät ja mitaliottelut. Jalkapallon MM-kisojen 2026 finaali pelataan sunnuntaina 19. heinäkuuta 2026.