Miss Suomi -kilpailun säännöt muuttuivat
Miss Suomi -kilpailun kuvauksen mukaan voittajan valintaan vaikuttavat kauneuden lisäksi edustavuus, itseluottamus ja henkinen voima. Kilpailijoiden tulee olla kruunajaispäivänä 20–27-vuotiaita (ennen vuotta 2021 ikäraja oli 18–26 vuotta), naimattomia, lapsettomia ja Suomen kansalaisia. Pituus- tai painorajoja ei ole.
Vuonna 2021 Miss Suomi -kilpailu järjestettiin poikkeuksellisesti All Stars -kilpailuna, johon osallistui vain aiempien vuosien missiehdokkaita. Kilpailun sääntöihin tuli samalla muutos; jatkossa kilpailuun voivat osallistua 20–27-vuotiaat.
Ensimmäisen kerran Miss Suomi -kilpailun televisioi vuonna 1959. Yleisradio jatkoi televisiointia 1962 parin vuoden tauon jälkeen. Juontajina olivat ja . Yleisö pääsi tuolloin äänestämään suosikkiaan puhelimella ja kiinnostus äänestykseen oli niin kova, että Helsingin puhelinkaapelit ylikuormittuivat ja pääkaupungin puhelimet mykistyivät.
Miss Suomi -kilpailun sääntöihin merkittävä muutos
Miss Suomi -kilpailu on edustavuuskilpailu, jossa jokainen osallistuja saa laadukkaan koulutuksen sekä upeita mahdollisuuksia. Säännöt noudattavat yhteistä linjaa kansainvälisten kilpailujen kanssa.
Miss Suomi-kisoihin saavat sen sääntöjen mukaan osallistua Suomen kansalaiset. Syntyperällä ei ole mitään merkitystä, vaan kansalaisuus voi olla hankittu myöhemmin. Suomen Laki- teoksesta voi katsoa kiinnostuneet kriteereistä lisätietoja.
Bosniasta kotoisin oleva Jasna saa siis hyvin osallistua kilpailuun. Ja ainakin itse toivon, että hän myös pärjää.
Lola on myös Suomen kansalainen, samoin kuin Anna Aalto, jonka isä on lehtitietojen mukaan kreikkalainen. Minkäköhän takia tämä ei muuta herättänyt näräää viestin aloittajassa, vaan ainoastaan slaavilaiset juuret?
Tiettävästi ensimmäinen kauneuskilpailu Suomessa järjestettiin jo vuonna 1919 ja voittaja oli Rauha Aaltonen . Varsinainen Miss Suomi -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1931.
No naimattomuuden ymmärtää, onhan kilpailunkin nimi miss, ei mrs Suomi. Lapsia nykypäivänä on neideilläkin, että sen puoleen tuon säännön voisi poistaa.
Miksi Miss Suomi ei saa olla naimisissa tai äiti
Miss Suomi -kilpailun sääntöihin on tullut tänä vuonna merkittäviä muutoksia. Jatkossa kilpailuun voivat osallistua myös naimisissa olevat ja perheelliset naiset. Kilpailun ikäraja on 20-28 vuotta.
Miss Suomi kisan ikäraja on 20 - 27-vuotta
– Miss Suomi -kilpailun säännöt ovat aina mukailleet Miss Universum -kilpailun sääntöjä. Tänä vuonna Miss Universum -kilpailun säännöistä poistettiin kohta naimaton ja lapseton, joten me noudatamme samaa linjaa, Sjögrén kertoo tiedotteessa.
Miss Suomi 2024 finaali Eveolla
Miss Suomi -kilpailujen sääntöihin on tehty nyt merkittävä muutos, kertoo kilpailua järjestävän Finnartisti Oy:n toimitusjohtaja Sunneva Sjögrén.
Miss Suomi 2024 finaali käydään lauantaina 14.9
– Miss Suomi -kilpailun säännöt ovat aina mukailleet Miss Universum -kilpailun sääntöjä. Tänä vuonna Miss Universum -kilpailun säännöistä poistettiin kohta naimaton ja lapseton, joten me noudatamme samaa linjaa. Osallistujan on hyvä kuitenkin muistaa, että voittaessaan Miss Suomi lähtee Miss Universum -kilpailuun, joka kestää useita viikkoja ja Miss Universum -kilpailun voittaja sitoutuu muuttamaan New Yorkiin vuodeksi, Finnartist Oy:n toimitusjohtaja Sunneva Sjögrén kommentoi sääntömuutosta.
Miss Suomi on kerran vuodessa järjestettävä kauneuskilpailu
Legendaarinen Miss Suomi -kilpailu on käynyt läpi ison sääntömuutoksen asiasta, jota moni ei ehkä viime vuosina ole enää edes osannut ajatella.
kilpailun säännöt ovat aina mukailleet Miss Universum
- Miss Suomi -kilpailun säännöt ovat aina mukailleet Miss Universum -kilpailun sääntöjä. Tänä vuonna Miss Universum -kilpailun säännöistä poistettiin kohta naimaton ja lapseton, joten me noudatamme samaa linjaa. Osallistujan on hyvä kuitenkin muistaa, että voittaessaan Miss Suomi lähtee Miss Universum -kilpailuun, joka kestää useita viikkoja ja Miss Universum -kilpailun voittaja sitoutuu muuttamaan New Yorkiin vuodeksi, Sjögrén sanoo.
Kilpailun ikäraja on 20-28 vuotta
Miss Suomi -kilpailun sääntöihin on tehty merkittävä muutos. Ensimmäistä kertaa kilpailuun voivat osallistua myös naimisissa olevat ja perheelliset naiset. Kilpailua järjestävän Finnartist Oy:n toimitusjohtaja Sunneva Sjögrén kommentoi tiedotteessa, että muutos Miss Universum -kilpailun sääntöjä.