Ketterä U20 tulospalvelu, tulokset, otteluohjelma | Jääkiekko, Suomi
Tero Sainio aloittaa Ketterä Juniorit ry:n kehityspäällikkönä 1.5.2023 alkaen. Tero on monelle tuttu niin Ketterä U20 joukkueen kuin Edustusjoukkueen valmennuksesta.
Ketterä Junioreiden toimintaa on viime vuosina määrätietoisesti kehitetty, ja kehitystyötä on tarkoitus edelleen jatkaa, nyt osittain uusin voimin.
Ketterä Junioreiden pitkäaikainen valmennuspäällikkö Jari ”Elmo” Lifländer siirtyy seurassa ikäkausivastaavan tehtävään, jossa hän koordinoi ikäluokkien U14-U13 toimintaa. Jari on tehnyt seuran eteen pitkään ansiokasta työtä suurella sydämellä ja seura haluaa kiittää häntä suuresta työpanoksesta valmennuspäällikön tehtävässä! Jatkossa hänen työpanoksensa tulee arvokkaasti esille ikäkausivastaavan tehtävässä.
Ketterän edustusjoukkueen tavoin myös U20 joukkue eli ..
Ikäluokat pienenevät ja Ketterässä on uusien harrastajien löytämisessä käännetty katseet myös Imatran ympäristökuntiin. Puheenjohtaja Ikonen antaa tunnustusta vuoden verran seurassa työskennelleelle Tyyskälle.
Junioripäällikkö Tyyskän tärkein tehtävä on kiertää ympäristökunnissa, alakouluilla ja päiväkodeissa, kertomassa jääkiekon ilosanomaa. Rekrytointi on ympärivuotista työtä. Jääkiekko ja Ketterä näkyvät kouluilla ja lasten parissa.
Ketterä Juniorit sai Opetus- ja Kulttuuriministeriön tukea ja käynnisti projektin nimeltä Ketterästi harrastukseen. Projekti loppui viime kauteen, mutta työ jatkuu. Tulokset näkyvät kasvaneina harrastajamäärinä ja seurassa ollaan tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin.
Ketterä Juniorit uudisti alkavan kauden kynnyksellä organisaatiotaan, kun pitkäaikainen valmennuspäällikkö Jari ”Elmo” Lifländer siirtyi vapaalle. Uutena kehityspäällikkönä aloitti Ketterän U20 joukkueen ja Ketterän edustusjoukkueen valmennuksesta tuttu Tero Sainio.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY UUDISTAA ORGANISAATIOTAAN
-Jääkiekko on vetovoimainen laji, kokonaiskuvassa Jääkiekkoliiton tehtävä on se, että saadaan juniorijääkiekko näkyväksi. Me voimme sitten täällä paikallisesti vaikuttaa ja osoittaa niille vanhemmille, jotka miettivät mihin harrastukseen he lapsensa vie, niin ne tietävät, että Ketterässä on hyvin organisoitua toimintaa. Meiltä löytyy urheilijapolku, jonka kautta on mahdollista päästä, vaikka kuinka pitkälle. Tästä on näyttöä. Meidän pitää myös taata se, että lapselle, joka haluaa harrastaa, löytyy myös harrastajapolku, jatkaa Ikonen.
Photo by Ketterä U20 on December 14, 2024. May be an image of sports.
Jääkiekosta sanotaan, että kyseessä on kallis laji. Ketterä Junioreissa kynnys tulla kokeilemaan lajia on tehty matalaksi. Lajia voi tulla kokeilemaan, se ei maksa mitään. Luistelu- ja kiekkokoulut ovat maksuttomia ja varustelainaamosta löytyy varusteita niin aloittelijoille kuin joukkueissa pelaaville junioreille. Kokeilemaan tulevat pelaajat voidaan pukea varustelainaamon varusteilla, aloittaa niillä ja hankkia omat varusteet vasta sitten, jos näyttää siltä, että jääkiekosta tulee harrastus,