Helsingin Jalkapalloklubi (HJK), seurasivu
HJK on johtava kotimainen jalkapalloseura, joka on tehnyt yli 115 vuotta määrätietoista työtä suomalaisen jalkapalloilun kehittämiseksi. Seura liikuttaa viikoittain miltei 3500 lasta sekä nuorta.
Jääkiekossa HJK putosi pääsarjatasolta kauden 1965–1966 päätteeksi. HJK:n ohella myös muut helsinkiläisseurat , ja olivat kaudella 1966–1967 Suomi-sarjassa. Kaikki havittelivat nousua merkittävin panostuksin, mutta ainoan nousupaikan saavutti HIFK. Jääkiekon asema oli seurassa vaakalaudalla ja seuraavat kaksi kautta HJK pelasi Suomi-sarjaa pienellä budjetilla. Vuonna 1968 puheenjohtajaksi tuli ja kaudella 1969–1970 HJK lähti tavoittelemaan nousua merkittävin panostuksin. Se hankki useita mestaruussarjatason pelaajia ja nousikin kauden päätteeksi. Seuraavalle kaudelle seura tavoitteli mestaruutta hankkimalla muun muassa ja . HJK sijoittui kuitenkin vasta viidenneksi. Kaudella 1971–1972 HJK sai hopeaa ollen paras helsinkiläisjoukkue.
Ammattilaisuransa jälkeen Suomeen palannut palkattiin HJK:n pelaajavalmentajaksi kaudella 1960, joka oli päättyä putoamiseen. HJK pelasi vähän paremmin, mutta se putosi jäätyään sarjassa toiseksi viimeiseksi. Rytkönen nuorensi joukkuetta ja sai Lyytikäisen tuella kovia vahvistuksia kuten , ja . HJK oli ylivoimainen ja nousi heti takaisin. HJK:n peli sujui loistavasti ja se voitti 26 vuoden tauon jälkeen mestaruuden. Menestyksen myötä HJK pääsi ensimmäistä kertaa vuonna 1965, jolloin seura kohtasi valmentaman . Ottelut päättyivät HJK:n 2–3 ja 0–6 tappioihin. Otteluissa kävi runsaasti yleisöä ja HJK- -ottelussa tehtiin SM-sarjan ennätys, 17 293 katsojaa.
HJK, Ilves, Jalkapallo, Kolumnit, KuPS, SJK, Veikkausliiga ..
Menestyksen tavoittelu vaati kuitenkin veronsa. Seura ajautui syvään talouskriisiin, kun jääkiekko tuotti jatkuvasti tappiota ja jalkapallokin kääntyi tappiolliseksi vaikka HJK olikin pronssilla 1968 ja 1969. Pakon edessä HJK, (ent. Töölön Vesa) ja päättivät fuusioitua. Jokerit vetäytyi viime metreillä, mutta lopulta yhdistyminen toteutui Karhu-Kissojen kanssa ja syntyi . Fuusioprojektia veti seuran talouden korjaamiseksi puheenjohtajaksi 1972 nimitetty .
Vuonna 1966 tuli HJK:n uudeksi lajiksi. Toiminta siinä oli varsin menestyksekästä, sillä HJK:n luistelijat voittivat yhteensä kuusi Suomen-mestaruutta vuosina 1966–1972. Talouskriisin jälkimainingeissa taitoluistelukin lopetettiin 1972, kun sen toiminta siirtyi . Jäljelle jäi jalkapallon ohella vain käsipallo.
HJK muutti kauden aikana ja saavutti cup-mestaruuden. Ensimmäisen mestaruutensa vuosikymmenen aikana joukkue voitti vuonna . Myös vuonna HJK voitti Suomen-mestaruuden, jonka lisäksi se voitti cup-mestaruuden. Talvella 2004 seura osti jalkapallotoiminnan ja teki joukkueesta oman farmijoukkueensa, jonka nimeksi tuli . HJK juhli satavuotisjuhliaan vuonna 2007, mutta sijoittui liigassa vasta seitsemänneksi. Kauden lopun joukkuetta valmensi . Suomen-mestariksi HJK palasi kaudella . Myös seuraavana vuonna seura voitti Veikkausliigan, minkä lisäksi seura pääsi play-off-kierrokselle. HJK voitti kolmannen mestaruutensa putkeen kaudella ja neljäs tuli , mikä merkitsi Suomen ennätystä peräkkäisten jalkapallomestaruuksien määrässä. Kaudella seura voitti jo viidennen perättäisen Suomen-mestaruutensa..
Seuran painiessa talousvaikeuksissa HJK käynnisti toiminnan naisten jalkapallossa 1971, kun naisten SM-sarja perustettiin. HJK voitti ensimmäisen mestaruuden ja valmentamana. HJK hallitsi naisten jalkapallon alkutaivalta, sillä se voitti myös neljä seuraavaakin mestaruutta – 1973 Sarnolan ja 1974–1975 johdolla.
((SUORA LÄHETYS)) Real Betis HJK elää 2024 Jalkapallo
1960-luvun alussa kilpailu pääkaupunkiseudulla oli kovaa, sillä HJK:n lisäksi jalkapallon mestaruussarjassa pelasi myös , , ja . HJK säilyi sarjassa vain täpärästi ja oli huonoin helsinkiläisseura. Seuran taloustilanne heikkeni entisestään kaikkien lajien tehdessä tappiota. Taloudellista ahdinkoa helpotti -lehden omistajan tulo seuraan. Hänet valittiin seuran puheenjohtajaksi vuonna 1960 ja hän auttoi seuraa sekä suoraan rahallisesti että hankkimalla työpaikkoja pelaajille. Lyytikäisen johdolla taloutta tervehdytettiin myös karsimalla toimintoja. HJK lakkasi rahoittamasta reservijoukkueina toimineita ja Jalkapalloklubia. Maakuntasarjassa pelannut jääpallojaosto lopetettiin 1963.
KonferenssiliigaHJKLa LigaVPSVeikkausliigaJalkapalloUrheilu
Vuonna 1976 HJK:sta tuli pelkästään jalkapalloon keskittynyt seura, kun käsipallotoiminta lakkautettiin. Kolmen vaihtelevan vuoden jälkeen miehet ylsivät jälleen mestariksi . Joukkueessa pelasivat muun muassa Ismail, Toivola, , , ja .
Helsingin Jalkapalloklubi (HJK)
Kaudella seura saavutti ensimmäisen tuplamestaruutensa HJK:n voitettua sekä cup- että Suomen-mestaruuden. Vuosina 1985, 1987 ja 1988 seura voitti jälleen mestaruuden valmentamalla joukkueella. Ensimmäisellä Veikkausliiga-kaudella HJK palasi mestariksi kauden tauon jälkeen, mutta seuran toimintaa vaikeutti 1990-luvun lama. Vuoden 1991 alussa perustettiin saneerausohjelman ja organisaatiouudistuksen jälkeen HJK-Klubi Oy, jolla houkuteltiin sijoittajia. Kaudella HJK voitti Veikkausliigan mestaruuden, vaikka seura kärsi edelleen talousongelmista, joiden takia mietittiin jopa konkurssia. Seuraavina vuosina vakavat taloushuolet väistyivät ja HJK-Klubi Oy lakkautettiin. Kaudella HJK antoi ensimmäistä kertaa potkut valmentajalleen, kun erotettiin huonosti alkaneen kauden takia. Joukkue joutui sarjakarsintaan, jotka se lopulta voitti yhteismaalein 2–1 vastaan. Huonosti menneen kauden myötä joukkueen pelaajisto vaihdettiin suurelta osin ja HJK palasi Suomen-mestariksi. Seura pääsi täten mukaan karsintoihin, joissa se voitti ensin ja . Tällöin HJK:sta tuli ensimmäinen Mestarien liigan lohkovaiheeseen päässyt suomalaisjoukkue. HJK jäi lohkonsa viimeiseksi, mutta onnistui voittamaan .
HJK:lla 17 pelaajasopimusta – tehohyökkääjän kanssa neuvotellaan
HJK:n logo on peräisin vuodelta 1913 ja sen on suunnitellut Osmo Korvenkontio.Juhlavuotenaan 2007 HJK käytti erityistä juhlalogoa, jossa oli kaksi tähteä varsinaisen logon päällä 20 mestaruuden merkiksi ja vuosiluvun sijasta "1907–2007". Perinteisen logon ohella HJK käytti 1990-luvun puolivälissä poikkeavaa tunnusta, jossa oli HJK-tekstin yläpuolella liekinvarrella varustettu jalkapallo.