Studion analyysissä Ilveksen ja HJK:n europelit
1990- ja 2000-luvulla HJK:n tärkeimmät kilpailijat Hakan ohella ovat olleet pääkaupunkiseudun seurat. Erityisesti samalla stadionilla pelannut nousi merkittävillä panostuksilla nopeasti huipulle ja oli lyhyen historiansa aikana tärkeä paikallisvastustaja. Jokerit hankki HJK:sta muun muassa ja nousi haastamaan HJK:n ylivaltaa pääkaupunkiseudulla. Noustuaan Veikkausliigaan on ollut HJK:n merkittävin paikallisvastustaja, lukuun ottamatta kausia 2015-2017. Kauden 2023 päätteeksi Esport Honka meni konkurssiin, mutta Hongan konkurssin takia liigakarsinnat hävinnyt IF Gnistan nousi kaudeksi 2024 Veikkausliigaan. HJK:n nykyisen kotikentän suurimmat katsojamäärät ovat olleet HIFK:ta, Jokereita ja Honkaa vastaan. Näissä paikalliskamppailuissa on katsomossa ollut parhaimmillaan yli 10 000 katsojaa. Jokerien ja Hongan lisäksi muita paikalliskilpailijoita ovat olleet , ja . 2010-luvulla HJK on pelannut ”” HIFK:ta vastaan.
Menestysvuosina HJK:ssa pelasi lukuisia maajoukkuepelaajia kuten esimerkiksi , , , , , , , , ja . Useat pelaajat eivät pitäneet Heliskosken puolustusvoittoisesta pelitavasta ja kovasta kurista. Seurajohto ei kuitenkaan suostunut vaihtamaan menestyvää valmentajaa. HJK:n pitkä menestysputki katkesi, kun se sijoittui viidenneksi. Heliskoski päätti kauden jälkeen erota tehtävästään.
Seuran perustamisen jälkeen peliasujen väriksi valittiin valkoinen. Tällä värityksellä pelattiin vuoteen 1909 saakka, jolloin pelipaitojen värit vaihdettiin sinivalkoraitaisiksi. Värit olivat kannanotto suomalaisuusaatteen puolesta. Vuosien varrella HJK on käyttänyt muitakin kotipeliasuja, mutta värit ovat pysyneet samana. Vuodesta 1986 lähtien peliasu on ollut jälleen sinivalkoraitainen.
Kohteen nimi: HJK Europelit 2024
Kausikorttilaisten pakettiliput ovat niin sanottuja ”blind bird” -lippuja. Lippupakettiin sisältyy se riski, että karsintakierroksia pelattaisiinkin vain kaksi. Ostettuja pakettilippuja ei siis tulla hyvittämään. Huomionarvoista on se, että mikäli Klubi selvittää tiensä Mestarien liigan ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon, pelaa HJK varmuudella kolme karsintakierrosta lisää, eli yhteensä neljä karsintakierrosta (neljä kotipeliä).
Tilauskausikorttiin kuuluu kesän ensimmäinen kotieuropeli. Muihin europeleihin tilauskausikorttilaisille tarjotaan mahdollisuutta ostaa pakettilippu omalle istumapaikalleen 1,5-kertaisella lipun hinnalla. HJK tulee pelaamaan vähintään kaksi eurokarsintakierrosta eli sisältäen kaksi kotipeliä. Tavoitteena on tietysti pelata neljä eurokarsintakierrosta, jolloin kausikorttilaisten pakettihinta on selkeästi edullisempi kuin ostaa irtolippuja ottelukohtaisesti.
Europelit jatkuvat Konferenssiliigan karsinnoissa.HJK putosi Mestarien liigan karsinnoista ensimmäisellä kierroksella, kun liettualainen Panevezys oli parempi yhteismaalein 4-1.
HJK aloittaa kesän europelit vierasottelulla Liettuassa 9. heinäkuuta, ja ensimmäinen kotipeli pelataan 16. heinäkuuta Bolt Arenalla kello 19. Vastassa ensimmäisellä karsintakierroksella on Liettuan hallitseva mestari FK Panevėžys.
IS seuraa: HJK ja Qarabag kohtaavat Eurooppa-liigan karsinnoissa
Molde FK kukisti HJK:n kotonaan 2–0 ja jatkaa Mestarien liigan karsinnoissa yhteismaalein 2–1. HJK:n pelit jatkuvat Eurooppa-liigan karsinnoissa.
HJK:n europelit jatkuvat Konferenssiliigan..
Ottelu pelataan Panevėžysin kotistadionilla, nimeältänsä Aukštaitija Stadium. Stadionille mahtuu 6 600 katsojaa. HJK:n vieraskannattajille on varattu stadionila oma katsomonlohkonsa, johon mahtuu noin 300 katsojaa. Vieraspelin lippulinkki on tulossa pian HJK:lle, joka jakaa linkin kannattajaryhmille. Lisäksi linkki lisätään tähän uutiseen.
Katso suorana HJK:n ja VPS:n Europelit tänään
Klubien Klubi -kausikorttiin kuuluu eurokarsintojen kaikki kotipelit. HJK:n Tilauskausikorttiin kuuluu eurokarsintojen ensimmäinen kotipeli. HJK:n omat juniorit voivat karsintavaiheessa lunastaa veloituksetta lippuja kotipeleihin samalla tavalla kuin Veikkausliiga-otteluissa.