Suomesta mukana on kolme joukkuetta: Tappara, Pelicans ja Ilves.


Champions Hockey Leaguen ottelut näkyvät Suomessa vain maksullisista palveluista. CHL-lähetyksiä on kuitenkin mahdollista katsoa ilmaiseksi ja laillisesti ulkomaisilta kanavilta, joilla on oikeudet lähetyksiin.


Champions Hockey League -nimellä palattiin kaukaloihin kaudella 2008-09, joka oli IIHF:n 100-vuotisjuhlavuosi. Vaikka joukkueita oli mukana tässäkin aluksi vain 12, tavoitteet olivat kenties jalkapallon Mestarien liigan suuren suosion ja arvostuksen myötä kunnianhimoiset. Esimerkiksi palkkiorahat olivat Euroopan kiekkoilun mittapuulla jättimäiset, paljon suuremmat kuin nykyään: palkintorahoina jaettiin 10 miljoonaa euroa, joista voittaja sai miljoonan. Lisäksi voittaja pääsi pelaamaan Victoria Cupissa NHL-joukkuetta vastaan.

Sen jälkeen alkoi Euroopan seurajoukkueiden mestaruusturnauksen eli European Champions Cupin aikakausi, joka jäi niin ikään vain neljän kauden mittaiseksi. Turnaukseen otti osaa huomattavasti vähemmän joukkuetta, ainoastaan kuuden kärjessä kunakin vuonna olleen maan pääsarjojen mestarit, mistä syystä sitä kutsuttiin myös Super Six -turnaukseksi. Suomesta oli edustusta mukana kaikkina kausina, tuloksena kolme hopeaa.

CHL Final 2023 face-off time set for 16:20 CET! 🏆More info 👉

Suomesta joukkueista mukana on kaudella 2024-2025 Ilves, Pelicans sekä Tappara. Kausi alkaa 5.9 ja pudotuspelit pyörähtävät käyntiin 12.11.2024. Pudotuspeleihin ovat tiensä selvittäneet Tappara sekä Pelicans. Finaali otellaan yksiosaisena 18.2.2025. VPN:n avulla katsot myös sekä netistä!

Kaudella 2024-25 jääkiekon Mestarien liigan eli CHL:n ottelut näkyvät suoratoistopalvelu Viaplayssa ja V sportin kanavilla. Voit lukea asiasta lisää .

Genève-Servette HC:lle CHL-mestaruus oli ensimmäinen. Joukkueessa pelasi peräti viisi suomalaista: maalivahti Jussi Olkinuora, puolustaja Sami Vatanen sekä hyökkääjät Valtteri Filppula, Teemu Hartikainen ja Sakari Manninen.

CHL on jääkiekon Mestarien liiga, jossa pelataan epävirallisesti Euroopan seurajoukkueiden mestaruudesta. CHL käynnistettiin kaudella 2008-09, ja silloin se korvasi aiemmin pelatun European Champions Cupin. Kaudella 2014-15 CHL korvasi aiemmin turnauksena pelatun European Trophyn.


Alta näet katsoa Tapparan tilastot mestarien liigan sivuilta

Esiaste Euroopan joukkueiden väliselle kilpailulle oli jääkiekon Euroopan cup, jota pelattiin vuodesta 1965 aina vuoteen 1997 saakka. Tämä kisa oli pitkälti punakoneen juhlaa: HK TsSKA Moskova voitti turnauksen peräti 20 kertaa kausien 1968-69 ja 1989-90 välillä eli 22 kauden aikana - välissä oli kertaalleen vain toinen neuvostoliittolaisjoukkue Krylja Sovetov Moskova ja tshekkoslovakialaisjoukkue Poldi Kladno. Loppuvuosina myös suomalaisjoukkueille tuli menestystä, kun TPS voitti Euroopan-mestaruuden kaudella 1993-94 ja Jokerit tämän jälkeen kaksi kertaa peräkkäin.

CHL 2024-25: Vedonlyönti, pudotuspelit, suomalaiset & ohjelma

Jääkiekon Mestarien liigaa on pelattu nykymuodossaan yhdeksän kauden ajan, mutta jo 60-luvulta saakka ovat eurooppalaiset joukkueet mitelleet keskenään erilaisissa kilpailuissa ja turnauksissa, joiden voitosta on toisinaan saanut virallisen Euroopan-mestarin tittelin, välillä ei. Myöskään tämänhetkisen Champions Hockey Leaguen voittaja ei ole virallisesti Euroopan-mestari.

CHL 2024/2025 tulokset, Jääkiekko Eurooppa

CHL:n kausi on valmis alkamaan, tällä kertaa aloitetaan syyskuun alussa! Otteluja runkosarjassa riittää aina lokakuun puoleen väliin saakka ja pudotuspelien pariin päästään sitten marraskuun puolesta välistä alkaen. CHL 2024 – 2025 finaali pelataan 18.2.2025.

CHL 2024 – 2025 finaali pelataan 18.2.2025

Suomessa jääkiekon Mestarien liigan eli CHL:n televisioinnista vastaa suoratoistopalvelu Viaplay. Viaplayn lisäksi CHL-ottelut saa näkyviin V premium -paketilla, joka sisältää urheilukanavat.

Jääkiekon Mestarien liigan kausi 2023–2024

– Kun summeri soi, niin iho oli melkein kananlihalla. Melkein aloin itkeä, mutta sain pidäteltyä. Kun katsoin (Waltteri) Merelää, niin sieltä tuli semmoinen hyvä poru. Hyvä, että joku vähän itkee. Kivempi oli voittaa 3–2 kuin 3–0, niin sai heittää kypärän heti siihen jäälle. Tuossa oli sitä meininkiä, velmuili CHL-finaalin voittomaalin isä Lehterä.